7.5.2015

Suklaarasia-kakku äidille + teko-ohje!





Paljon on pyydetty ohjeita jotka olisi kokemattomammankin leipurin toteuttaa. Siksipä ryhdyin tuumasta toimeen ja tein kuvallisen ohjeen miten tälläisen kivan suklaarasia-kakun toteutus käy.

"Rasiaksi" käy ihan mikä kakku vain: normaali täytekakku moussetäytteineen, porkkanakakku tai vaikkapa suklaafudge-kakku kuten kuvan kakussa on sisällä. Siitä tulee oma ohjeensa myöhemmin. Kakun ei edes tarvitse olla sydämen muotoinen, yhtähyvin se voi olla vaikkapa pyöreä. Tärkeintä on että kakku on päälystetty voikreemillä tai muulla jämähtävällä kuorrutteella ja että kreemin on annettu kovettua kylmässä ennen päälystämistä. Kreemikerros toimii sekä tarttumapintana että kosteuseristeenä kakun ja sokerimassan välillä, eikä päällä oleva massa tällöin pääse kostumaan. Kovettunut kreemi myös auttaa saamaan aikaiseksi teräviä kulmia, kun massan alla oleva kreemi ei anna myöden ja pakene alta kun kakkua siloitellaan.

Sitten niihin vaiheisiin...

(Oma kakkuni on tässä vaiheessa jääkaapissa kuorrutettuna tuorejuusto-suklaa -kreemillä, mahdollisimman tasaisesti ja suoraan.)

Ensin kaulitsin punaisen sokerimassan ja painoin siihen käyttämälläni vuoalla jäljen jota myöten leikkasin sydämen irti. Tästä tulee suklaarasian "pohja"/kakun kansi.


 Laitoin kannen kakun päälle ja siloitin. 


 Leikkasin pitkän kakun korkuisen suikaleen jolla päälystin kakun reunat. Yhtähyvin koko kakun voisi päälystää kerralla, mutta hyvin usein tässä kohtaa vedetään kulmat pyöreiksi ja kakun muoto kärsii. Nyt halutaan terävät kulmat.

Saumakohta on hyvä laittaa joko sydämen kaareen tai sitten kärkeen, jos ei yhtenäinen kappale onnistu.



 Alareunaan leikkasin nauhan, ikäänkuin kanneksi joka on käännetty rasian alle.


 Rasian reunat tein leveästä suikaleesta jonka liimasin kakun yläreunaan. Massa kannattaa jättää aika paksuksi jotta se ei lörpsähdä sisään vaan pysyy halutussa asennossa.


 Nyt koko kakku on päälystetty. Keskelle liimasin timanttinauhaa jota saa kangaskaupoista. Sen voi halutessaan pestä ja käyttää uudelleen. Yhtähyvin nauhaksi käy satiini- tai kangasnauhakin. Nauhan voi kietaista vaikkapa rusetille.


Sitten vain namit sisään. Kapselit on ostettu ihan Prismasta. Namit ovat irtonamulaarista.


5.5.2015

Kolmen aineen jäätelö ilman konetta



Etkö omista jäätelökonetta mutta haaveilet silti kermaisesta, herkullisesta kotitekoisesta jäätelöstä ilman vaivaa? Kolmen aineen jäätelöllä se onnistuu! Suutuntuma on yhtä sileä kuin kaupan jäätelössä, ilman hileentymistä. Tätä jäätelöä voit tuunata mielinmäärin, makuvariaatioita on loputtomiin! Karkit, suklaa, laku, kinuski, marjat, hedelmät, pähkinät, aromit... 

 Reseptillä syntyy litran verran herkkua, joka ei kauaa pakastimessasi säily.

Edit. 7.6.2015 Jäätelön kannattaa antaa hetki sulaa ennen pallottelua, jos se on kovaa. Jäätelö kuin jäätelö, myös kaupan jäätelö, on kivikovaa jos pakastin on tarpeeksi tehokas.



Cookies&Cream -jäätelö:

(Jäätelön perusresepti:)

6dl vispikermaa
1 prk kondensoitua maitoa (304ml)
0.5dl glukoosisiirappia

Lisäksi:

1 pötkö Dominoita

-Laita kulhoon kondensoitu maito, glukoosisiirappi ja kerma. Vaahdota vaahdoksi.
-Murskaa keksit, kääntele jäätelömassaan.
-Kaada massa pitkänomaiseen matalaan astiaan ja pakasta ainakin 4 tuntia, kunnes jäätynyt myös keskeltä.

Vinkki! 
-Vaniljajädeä saat kaapimalla siemenet vaniljatangosta mukaan massaan.
-Makeutta taittaa ripaus suolaa.



Blogiringillä on muuten menossa tämmöinen kiva skaba, jossa olen itsekin ehdolla. Käyhän siis antamassa äänesi minulle, niin olet mukana arvonnassa jossa voit voittaa Arabian kattauksen (arvo 350e).



4.5.2015

Pöllökakku ilmapalloilla


Ensimmäisille syntymäpäiville toivottiin kakkua jossa olisi pöllöjä ja ilmapalloja. Mitään kolmiuloitteista kakkuun ei haluttu ja väreiksi toivottiin pastellisävyjä: sinistä, vihreää, oranssia, keltaista ja valkoista. Sisällöksi haluttiin vadelma-lime- ja valkosuklaamousset.

Tästä tulikin nyt oikein kuvapläjäys, että varmasti on kuvattu joka kantilta ;) Hauskaa vaihtelua kolmiulotteisiin hahmoihin.





3.5.2015

Viviannan kastekakku


Vivianna sai tänään nimen. Kakuksi toivottiin "Prinsessa Ruususmaista" kakkua, jossa olisi spritsattuja koukeroita sekä timantteja vaaleanpunaisella helmiäispohjalla, kuten kastetilaisuuden kutsuissa. Valkoisiin nauhoihin ja rusetteihin otin myös idean kutsuista. Myös nimi haluttiin kakkuun, luonnollisesti. Tällä kertaa se kuitenkin päätyi laatalle, sillä nimi oli sen verran pitkä että irtokirjaimina se olisi vienyt paljon tilaa. Ja omaan silmääni ainakin näyttänyt liian levottomalta.

Kakussa oli sisällä valkosuklaa- ja kuningatarmousset.



Kastemekollisia vauvoja saa tilauksesta, posti kuljettaa kyllä.


2.5.2015

RoryAir -lentokonekakku


Huh, ensimmäinen lentokoneen muotoinen kakku takana. Olipas jännittävää! Kakku on kasattu kerroskakkuna kahteen kerrokseen, koneen sisällä siis välipahvi ja tukipillit. Siivet eivät olleet ihan kokonaan vielä kuivuneet kun lähdin niitä kiinnittämään, joten laitoin niiden alle grillitikut ja niiden avulla siivet pysyivätkin ihan suorassa. Itse siipien sisällä on kukkalankaa tukirakenteena.

Tämä Roryair-lentokone lenteli siis pikkupojan 2-vuotis syntymäpäiville. Äidin toiveena oli vaaleansininen yksinkertainen lentokone jossa nro 2. ja kyljessä "Roryair".

Kakku on mitoitettu 20 hengelle ja sisällä siinä on valkosuklaa- ja mansikkamousset.


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...