1.12.2016

Banaani-juustokakku -piirakka


Lokakuussa tein omille syntymäpäivilleni Porkkana-juustokakkua josta tuli välitön somehitti. Se nousi parissa päivässä blogin suosituimmaksi reseptiksi ja moni sitä jo on kokeillutkin. Eräässä kahvilassakin sitä myydään. Nyt varioin siitä banaanisen version kinuskikuorrutteella. Jos siis pidät banaanikakusta, porkkanakakusta ja vieläpä tuosta minun porkkana-juustokakusta, pidät todennäköisesti myös tästä!

Reseptistä tulee pellillinen tavaraa eli n. 20 palaa. Oman uunipeltini syvennyksen mitat ovat 38 x 32. Piirakkaan riittänee ohjeen puolittaminen.



Banaaniosuus:

375g ruokokidesokeria
5 munaa
500g (6 kpl pieniä) tummuneita banaaneja
6dl jauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl soodaa
3dl öljyä
1rkl kanelia
0.5tl inkiväärijauhetta
0.75 tl suolaa

-Laita kaikki ainekset yleiskoneen kulhoon ja vatkaa lapavatkaimella tasaikseksi massaksi. Anna koneen pyöriä pari minuuttia keskinopeudella jotta massaan saadaan hieman ilmaa.
-Levitä puolet seoksesta pellille leivinpaperin päälle.
-Tee juustokakkuosuus seuraavaksi.



Juustokakkuosuus:

1 prk Ehrmann maitorahkaa
200g Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
1 muna
0.5 dl kermaa
1dl sokeria
1rkl tärkkelystä
2rkl sitruunamehua

-Sekoita kaikki ainekset keskenään. Älä vatkaile turhia.
-Tiputtele lusikalla (isoja lusikallisia) puolet juustokakkumassasta sinne tänne banaanimassan päälle.
-Tee samoin lopulle banaanikakkumassalle.
-Ja vielä sama lopulle juustokakkumassalle.
-Halutessasi voi kevyesti marmoroida pintaa, mutta älä sekoita massoja liikaa tai niitä ei enää erota toisistaan.
-Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 35 minuuttia kunnes kypsä
-Anna jäähtyä kylmäksi ennen kuorruttamista.



Kinuskikuorrute:

150g fariinisokeria
150g tomusokeria
300g kermaa
2 riviä Pandan valkosuklaata.

-Keitä sokereita ja kermaa kunnes seos on melkein valmista kinuskia.
-Anna jäähtyä hetki ja lisää valkosuklaa rouheena.
-Anna sulaa ja sekoita tasaiseksi.
-Kaada piirakan päälle ja levitä nopeasti paletilla tasaiseksi kerrokseksi. Kuorrute jähmettyy nopeasti!
-Vie kylmään kunnes päällinen on jämähtänyt.

30.11.2016

Rommi-suklaa -kahvikakku


Uutta kahvikakkuvuokaa piti päästä heti kokeilemaan. Oli tyyris, mutta niin kivan näköinen että oli aivan pakko ostaa. Onneksi laadukas vuoka kestää äidiltä tyttärelle, joten näin ollen on kyllä hintansa arvoinen joka tapauksessa. Vuoka on aika iso, joten tästä riittää kepeästi siivut parillekymmenelle.

En ole koskaan ollut mikään kausileipuri, mutta nyt enemmän yrittänyt panostaa kauden mukaisiin leivonnaisiin. Ehkä tältä suunnaltakin tulee sitten jollekin ideoita vaikkapa nyt ajankohtaisten joululeivonnaisten suhteen. Siksi päädyinkin nyt tähän rommi-aromilla maustettuun suklaakahvikakkuun, joka on todella mehevä ja vain paranee päivien kuluessa. Aromia siksi, että lapsetkin voivat huoleti syödä kakkua, sikälimikäli rommi nyt makuna on mieleen. Mutta mikään ei estä maustamasta tätä ihan oikealla rommilla! Kuorrutteen maku muistuttaa DaCapo -patukkaa, joka on yksi lemppareistani.



Rommi-suklaa -kakku:

5dl jauhoja
4dl sokeria
1dl kaakaojauhetta
2tl soodaa
1tl suolaa
1tl vaniljapastaa
100g voita
levy tummaa Pandan suklaata
1dl öljyä
1dl kermaa
2 munaa
250g maitorahkaa
2rkl rommiaromia (1plo)

-Sulata voi ja suklaa yhdessä.
-Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Massa on aika paksua joten älä säikähdä.
-Voitele kakkuvuoka vuokasprayllä ja kaada massa vuokaan siten että se jää korkeudestaan n. 1/5 vajaaksi. Massa nousee uunissa.
-Paista kakkua 175 asteessa uunin keskitasolla n. tunti. Loppuvaiheessa voit peittää pohjan foliolla jotta se ei paistu ihan kuivaksi ja kovaksi asti.
-Kumoa jäähtyneenä ritilälle.



Kuorrute:

225g tummaa suklaata rouhittuna
185g kermaa
loraus glukoosisiirappia
pieni nokare voita
2rkl rommiaromia (1plo)
koristeluun: kookoshiutaleita

-Kuumenna kerma ja glukoosisiirappi, lisää sinne aromi ja kaada suklaan+voinokareen päälle mieluiten metalliseen astiaan. Metallinen säilyttää lämmön joten suklaa ehtii paremmin sulamaan.
-Anna sulaa hetki ja sekoita tasaiseksi. Vältä vatkaamista jotta seokseen ei menisi ilmaa.
-Jäähdytä kuorrutetta kunnes se hieman paksuuntuu ja kaada jäähtyneen kakun päälle.
-Koristele kookoksella.
-Siirrä kakku kylmään kunnes kuorrute jämähtää.
-Kakku säilyy viikon verran huoneenlämmössä esimerkiksi muovipussissa. Kuorrute ei tarraa kiinni.



29.11.2016

Suklaakuppikakut mansikkakuorrutteella


Lapseni täytti 7-vuotta ja viime torstaina pidimme koulukavereille synttärijuhlat. Tiedustelin mitä hän sinne toivoisi tarjottaviksi ja lapsen mielikuvitus tahtoi pitsaa sekä suklaisia kuppikakkuja mansikan makuisella kuorrutteella. Sellaisia äiti sitten taikoi pöytään. Näistä tuli oikein muhkeita ja siinä pöydän vieressä istuessani kuulin erään lapseni koulukaverin suusta sanat: "tämä kuorrute on erinomaista".

Kuorruteessa käytetty aito mansikkajauhe on Annin Uunissa -verkkokaupasta.



Suklaakuppikakut (24 isoa):

8dl jauhoja
4.5dl sokeria
1dl kaakaota
2tl soodaa
4 munaa
1tl vaniljapastaa
250g turkkilaista jogurttia
2dl maitoa
2dl kermaa
2dl öljyä
200g tummaa suklaata rouhittuna

-Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi massaksi.
-Annostele isoihin kuppikakkuvuokiin. Käytä muffinssipeltiä!
-Paista 200 asteessa n. 14 minuuttia uunin keskitasolla kunnes kypsiä. Pieni raakuus ei haittaa, mutta ylikypsinä nämä kuivuvat herkästi.
-Jäähdytä ennen kuorruttamista.



Mansikkakuorrute:

5dl kermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
0.5dl tomusokeria
n. 5 rkl aitoa mansikkajauhetta
koristeluun: kuivattuja mansikkalastuja

-Vaahdota kaikki yhdessä pursotettavaksi vaahdoksi.
-Tarkista onko sokeria riittävästi makuusi.
-Pursota kuppikakkujen päälle.
-Koristele kuivatuilla mansikkalastuilla.

24.11.2016

Brookie Cookies


Brookie Cookie on yhdistelmä suklaahippukeksiä ja brownieta keksin muodossa. Tämä oli taas näitä kertoja, kun ei osaa päättää mitä helppoa ja nopeaa sitä tekisi. Viimeksi yhdistin kaksi muuta lemppariani ja niistä syntyi koko blogiurani suosituin resepti Porkkana-juustokakkuun. 

Nämä ovat näppäriä ja nopeita tehdä vaikka myyjäisiin.



Brownietaikina:

100g tummaa suklaata
50g voita
2.5dl sokeria
2 munaa
3dl jauhoja
0.5tl suolaa
0.5tl leivinjauhetta

-Sulata yhdessä voi ja suklaa, lisää sokeri ja suola.
-Sekoita sekaan munat yksitellen.
-Sekoita sekaan viimeisenä jauhot ja leivinjauhe.
-Laita taikina kylmään siksi aikaan kun teet toisen.



Suklaahipputaikina:

250g voita
2.5dl ruokokidesokeria
0.5dl hienoa sokeria
2 munaa
0.5tl leivinjauhetta
1tl suolaa
5.5dl jauhoja
200g tummaa suklaata rouheena

-Vaahdota pehmeä voi ja sokerit.
-Lisää munat yksitellen.
-Sekoita sekaan suola, leivinjauhe ja jauhot.
-Kääntele sekaan viimeisenä suklaahiput.

-Nostele lusikalla pellille leivinpaperille nokareita kummastakin taikinasta rinnakkain siten että ne ovat kiinni toisissaan. Jätä runsaasti väliä pikkuleipien välille leviämisen varalta.
-Kannattaa paistaa ensin yksi koepikkuleipä jotta näet onko jauhoja tarpeeksi. Mikäli pikkuleivät leviävät mielestäsi liikaa, lisää hieman jauhoja.
-Paista pikkuleipiä 200 asteessa uunin keskitasolla n. 8 minuuttia kunnes kauniin kullan ruskeita.



22.11.2016

Bubblegum-fudge


Tämä alkaa olla sitä aikaa vuodesta, kun joulun fiilistelyt alkavat eri blogeissa. Itse en nyt ihan vielä fiiliksissä ole, mutta aloitin silti makeisten valmistuksen tällä Bubblegum-aromilla maustetulla fudgella. Melko funky maku, ihan en ole vielä päättänyt onko se hyvä asia vai ei. Hyvää on, ehdottomasti, mutta jotenkin aivoni eivät käsitä että syön Fudgea enkä purukumia.

Nämä LoriAnns-aromit ovat nyt vasta rantautuneet Suomeenkin ja niitä saa eri makuisina Annin Uunissa -verkkokaupasta. Voit siis tällä perusohjeella helposti varioida vaikka hattaran tai Pina Coladan makuisia fudgeja joululahjapussukoihin.

Muita helppoja no bake Fudge-ohjeita, kuten Domino-, Cappucino- ja Fazerina-fudgen ohjeet löydät täältä. Muista myös viime joulun hitti: Vihreiden kuulien resepti.



Bubblegum-fudge:

1 tlk kondensoitua keittämätöntä maitoa
3 levyä Pandan valkosuklaata
1 maustemitta suolaa
50 tippaa Bubblegum-aromia
pinkkiä ja sinistä pastaväriä

-Valmistele ensin jokin vuoka/astia johon kaadat massan. Itse käytin suorakaiteen muotoista irtopohjallista piirakkavuokaa, jonka mitat olivat n. 10 x 30. Pohjalle laitoin leivinpaperisuikaleen ja reunat irroittelin veitsellä kun Fudge oli jähmettynyt.

-Kuumenna kondensoitu maito vesihauteessa, sulata sekaan suklaa. Lisää myös suola ja aromi.
-Jaa massa kahteen kulhoon, värjää toinen pinkiksi ja toinen siniseksi. Tässä vaiheessa tulee toimia ripeästi sillä massa alkaa jähmettymään jäähtyessään.
-Kaada nopeasti toinen massa leivinpaperin päälle valitsemaasi vuokaan, tasoita pinta ja sitten toinen massa päälle. Voit halutessasi myös marmoroida massat sekoittumaan keskenään.
-Laita kylmään jähmettymään ja leikkaa jähmettyneinä kuutioiksi.
-Palat pehmenevät huoneenlämmössä, mutta pysyvät silti kasassa hyvin. Pinta on alkuun hieman tahmea, joten palojen kannattaa antaa kuivahtaa pöydällä.



13.11.2016

Vadelma-lakritsi -juustokakku


Meillä nautiskeltiin tänään tätä vadelma-lakritsi -juustokakkua ja pekoniruukkuja. Aikalailla päästä sovellettu ohje, mutta toimii! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos olet lakun ystävä.

Päällisen tein lakritsikastikkeesta ja liivatteesta. Vaikka laitoin liivatetta enemmän kuin olisi ollut tarve, jäi päällinen takertuvan tahmeaksi, vaikkakin hyytyi kyllä paikoilleen. Se tahtoi tarttua veitseen, mutta ratkaisin asian kuumentamalla veitsen vesihanan alla: palaset leikkautuivat todella nätisti. Tämä kikka kannattaa siis pitää mielessä!


Vadelma-lakritsi -juustokakku (22cm vuoka):

pohjaan:

200g Digestiveä
75g voita
ripaus suolaa

lakumousseen:

5dl vispikermaa
200g Creme Bonjour lakritsituorejuustoa
2dl Rainbow lakritsikastiketta
6 liivatetta
0.5 dl tomusokeria

vadelmamousseen:

200g Creme Fraichea
3.5 dl vispikermaa
5 liivatetta
0.5dl tomusokeria
250g vadelmapyrettä

kiille:

2 dl Rainbow lakritsikastiketta
3 liivatetta

-Tee ensin pohja: murskaa keksit ja sekoita ne keskenään voisulan ja suolaripauksen kanssa. Painele irtopohjavuoan renkaaseen/kakkurenkaaseen suoraan kakkupahvin päälle. Kannattaa käyttää joko reunakalvoa tai voidella rengas vuokasprayllä+tomusokeroida, jotta kakku irtoaa nätisti ja reunoista tulee suorat ja sileät. Pahvin alle voit laittaa vaikka leikkuulaudan, jotta se ei siirreltäessä pääse taipumaan ja näin mousset pysyvät renkaan sisällä.

-Tee sitten lakumousse: vaahdota yhdessä kerma, tuorejuusto ja sokeri. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna puolet lakritsikastikkeesta ja liuota liivatteet siihen. Lisää sitten seokseen toinen puoli lakritsikastikkeesta ja jäähdytä vesihauteessa huoneenlämpöön. Sekoittele välillä, ettei seos ala jähmettymään reunoilta. Kaada lakuseos kermavaahtoon ja kääntele tasaiseksi nuolijalla. Kaada vuokaan keksipohjan päälle ja laita kylmään jähmettymään.

-Kun lakuosuus hyytyy, tee vadelmamousse: Vaahdota yhdessä kerma, Creme Fraiche ja sokeri. Laita liivatteet likoamaan. Kuumenna vadelmapyre ja liuota liivatteet siihen. Jäähdytä myös vadelmapyreseos huoneenlämpöön ja toimi samoin kuten lakritsiosuuden kanssa. Maista tässä välissä sokeri! Pyre jota käytän, sisältää jo sokeria, joten voit joutua lisäämään sitä omaasi. Ennen vadelmakerroksen kaatamista vuokaan, varmistu siitä että lakuosuus on jo jähmettynyt, etteivät massat sekoitu keskenään. Tasoita pinta paletilla suoraksi, jotta kiille ei valu siitä pois. Vuoan pitäisi olla nyt täynnä. Laita kakku kylmään jähmettymään.

-Kun kakku on jähmettynyt, tee kiille: kuumenna puolet lakukastikkeesta, laita liivatteet likoamaan ja liuota ne kastikkeeseen. Anna jäähtyä hetki ja lusikoi kakun päälle. Lusikoiminen on varmempaa kuin kaataminen, koska näet heti A. onko kakku tarpeeksi hyytynyt, B. onko kiille tarpeeksi jäähtynyt, C. ehkäiset kiilteen valumisen ohi kakun tai raoista vuoan ja kakun väliin.

-Koristele!


5.10.2016

Juustoinen pataleipä



Olen vähän aikaani jäljessä näiden pataleipien kanssa. Suosion huippu taisi olla jo parisen vuotta sitten, mutta padan puuteessa kokeiluni jäi aiemmin tasan yhteen kertaan. Tein leivän kattilassa ja se maistui hiivalle. Pohja oli märkä ja pehmeä. Ei kauhean ihana makuelämys. Mietin silloin, että tätäkö ne ylistää?

Sain nyt toivomani padan synttärilahjaksi, kun Lildliin tuli padat tarjoukseen. Iso investointi se ei olisi ollut aiemminkaan, mutta olevinaan jotenkin tosi kallis kuitenkin. Tarkemmin ajateltuna ihan silkkaa aikaansaamattomuutta. Kun tässä on parisen vuotta miettinyt mitä edelliskerralla tuli tehtyä väärin, halusin onnistua tässä muiden niin kovasti kehumassa helpossa ja rapeakuorisessa leivässä. Asiaa auttoi myös pari lukemaani pataleipäkirjaa.

Pataleivän ideahan on se, että pata luo uunin sisälle pienen uunin jossa leipä paistuu. Kosteuden muodostama höyry, mikä on rapean kuoren edellytys, ei pääse karkaamaan. Taikinaa ei tarvitse erityisesti vaivata huokoisen rakenteen aikaansaamiseksi, vaan isot ilmakuplat syntyvät kuin itsestään. Hiivaa tarvitaan vain nokare. Taikina valmistetaan esitaikinan avulla. 12 tunnin käyminen aikaansaa aromaattisen maun, mutta vaikuttaa myös leivän rakenteeseen ja säilyvyyteen. Esitaikinoita voi käyttää samaan tapaan myös ihan tavallisten leipien ja sämpylöiden valmistuksessa.

Pataleipiä on helppo muunnella omaan makuun sopiviksi. Taikinaan voi heittää vaikka erilaisiä pähkinöitä ja siemeniä, tuoreita yrttejä, mausteita, tomaattia, pekonia... Itse tykkään juustoisista leivistä, joten tästä pataleivästä löytyy sekä Parmesania että tavallista Emmentalia. Mitä voimakkaampi juusto, sitä voimakkaampi maku myös leivässä. Jos et ole voimakkaiden juustojen ystävä, valitse miedompi juusto.



Juustoinen pataleipä:
(Padan koko n. 22cm halkasijaltaan, isompikin käy) 

7.5dl vehnäjauhoja
4dl vettä
1/4 tl kuivahiivaa
1.5tl suolaa
100g Parmesania lastuina
100g Emmentalraastetta

Lisäksi:
n. 2dl jauhoja leipomiseen

-Sekoita isossa kulhossa kuivat aineet sekä juustot keskenään.
-Kaada päälle kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi.
-Peitä kannella tai kelmulla ja jätä muhimaan 10-12h ajaksi huoneenlämpöön.
-Kaada taikina runsaasti jauhotetulle alustalle.
-Ripottele taikinan päälle jauhoja ja ala "vaivaamaan" taikinaa kääntelemällä sen reunoja keskelle, kunnes taikinassa alkaa näkyä kimmoisuutta ja se ei tartu enää ihan niin paljon käsiin. Taikinan kuitenkin kuuluu jäädä tahmeaksi ja löysäksi, joten varo lisäämästä liikaa jauhoja.
-Jätä taikinapallo nousemaan hyvin jauhotetulle alustalle kahdeksi tunniksi. Peitä taikina kääntämällä kulho sen päälle ylösalaisin.
-Kuumenna pata 250 asteessa ja kumoa leipä padan pohjalle.
-Paista 250 asteessa kannen alla 30 minuuttia, sen jälkeen laske lämpö 200 asteeseen ja paista vielä 10 minuuttia ilman kantta.
-Kumoa ritilälle jäähtymään.



3.10.2016

Porkkana-juustokakku


Koko kesä onkin vierähtänyt blogia päivittämättä. Kakkurintamalla on ollut niin kiireistä ettei tässä taloudessa ole paljon omaan tarpeeseen leivottu, saati uusia reseptejä kehitelty. Nyt syksyn tullen on kuitenkin taas enemmän aikaa panostaa myös tähän. Olin aivan varma että kolmen kuukauden hiljaiselo on karkottanut lukijat, mutta oli mukava huomata ettei kävijämäärät ole juurikaan laskeneet. Mukavaa että on vakiintunut lukijakunta!

Minulla on tänään syntymäpäivä ja jos tässä taloudessa jotain haluaa, pitää se leipoa itse. En osannut päättää kahden suosikkini välillä, joten yhdistin ne herkulliseksi porkkana-juustokakku pellilliseksi. Muhkeasta piirakasta riittää parillekymmenelle isot palat. Makuraadissa tänään oli sekä äitini että tätini ja molemmat (ehkä puolueellisesti) kehuivat tämän maasta taivaaseen.

Edit. 4.10.2016
Yleisön pyynnöstä lisäsin määrät desimittoina.


Porkkanapiirakka:

250g/3dl fariinisokeria
150g/1.5dl kidesokeria
4 kananmunaa
400g/4.5dl rypsi-/rapsiöljyä (luit oikein)
450g/6.75dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl ruokasoodaa
1rkl kanelia
1tl jauhettua inkivääriä
1tl suolaa
1tl vaniljasokeria
450g/n.2.5 ISOA porkkanaa soseena tai raasteena

-Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään.
-Levitä puolet seoksesta pellille leivinpaperin päälle.
-Tee tässä välissä juustokakkuseos valmiiksi.


Juustokakku:

250g/1prk maitorahkaa
200g/1prk maustamatonta Philadelphiaa
2 munaa
50g/0.5dl kermaa
100g/1dl sokeria
15g/1rkl maissitärkkelystä
30g/2rkl sitruunamehua

-Sekoita kaikki aineet yhteen. Älä vatkaa liikaa.
-Tiputtele lusikalla (isoja lusikallisia) puolet juustokakkumassasta sinne tänne porkkanamassan päälle.
-Tee samoin lopulle porkkanakakkumassalle.
-Ja vielä sama lopulle juustokakkumassalle.
-Halutessasi voi kevyesti marmoroida pintaa, mutta älä sekoita massoja liikaa tai niitä ei enää erota toisistaan.
-Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 35 minuuttia.
-Anna jäähtyä kylmäksi ennen kuorruttamista.





Kuorrute:

400g tomusokeria
100g huoneenlämpöistä voita
200g maustamatonta Philadelphiaa

-Sekoita tomusokeri ja voi murumaiseksi seokseksi.
-Lisää tuorejuusto ja vaahdota ilmavaksi (liika sekoittaminen löystyttää massan)
-Levitä pohjan päälle, palastele ja nauti!

18.6.2016

Oreo-juustokakku


Täksi viikonlopuksi tilattiin Oreo-juustokakku, jollaista en ollutkaan aiemmin tehnyt. Resepti piti vetää ns. hatusta, mutta siitä tulikin niin herkullista että päätin jakaa reseptin teidän kanssanne.

Kakusta tulee n. 8cm korkea (kasasin säädettävään reunavuokaan) ja siitä riittää reilusti viidelletoista.



Oreo-juustokakku (20 cm vuoka):

pohja:

1pötkö Oreoita
40g voisulaa

-Murskaa keksit ja sekoita niihin voisula.
-Taputtele keksimuru kevyesti pohjaksi. Itse kasaan kaikki juustokakut suoraan kakkupahville, irtopohjavuoan renkaan tai säädettävän kakkurenkaan sisään. Renkaan voitelen kevyesti vuokasprayllä ja tomusokeroin, jolloin rengas irtoaa ongelmitta. Sen voi vain liu'uttaa pois.

täyte:

1 litra kermaa
400g Mascarponea
2dl tomusokeria
teelusikan kärki bourbon-vaniljaa
1 pötkö Oreoita
2rkl appelsiinimehua
3kpl liivatelehteä
ripaus suolaa

-Vaahdota yhdessä kerma, sokeri, vanilja, suolaripaus sekä Mascarpone. Saa jäädä hieman löysähköksi.
-Laita liivatteet likoamaan, purista niistä vesi ja sulata appelsiinimehuun.
-Ota pieni osa kermavaahtoseoksesta ja sekoita liivatemehu ensin siihen, sitten koko loppu kermavaahtoon.
-Murskaa keksit (sattumia saa jäädä) ja kääntele vaahtoon.
-Itse täytin kakkurenkaan pursottamalla täytteen sen sisälle, ensin reunoille ja sitten keskiosaan. Massa hyytyy melko nopeasti joten näin minimoin rumien ilmataskujen syntymisen. Myös reunasta tulee tasaisempi pursottamalla (ilman tyllaa) reunaa vasten.
-Vie kylmään jähmettymään.

koristeeksi:

1 pötkö dominoita
pieni määrä kermavaahtoa tms. pursottamiseen

-Jätä 8 kpl Oreoita ehjiksi, murskaa loput ja ripottele kakun pinnalle.
-Pursota halutessasi ruusukkeita 8 kpl kakun reunoille tasaisin välein ja koristele Oreolla.


31.5.2016

Koskenlaskija-juustokakku


Idea paistetusta juustokakusta, jossa on sulatejuustoa, lähti jo parin vuoden takaa kun kauppoihin tuli halpoja "Putin"-juustoja. Kokeilin tätä silloin ensimmäisen kerran, mutta rakenne tavallisesta sulatejuustosta tehtynä oli liian kumimainen. Nyt kun markkinoille saatiin Koskenlaskijan ruoka-versio, eli juoksevampi Koskenlaskija-valmiste, palasin ideani pariin ja nyt voin rehellisesti todeta ettei tämän lähemmäksi juustokakkutaivasta voi päästä!

Kakun rakenne on samettinen, pehmeä, kermainen, juustoinen... Kaikkea yhtä aikaa. Päällä on raikastamassa mansikka-lime -tahnaa, joka antaa ihania raikkaita sattumia kermaisuuden sekaan. Ruokaan meillä on Koskenlaskijaa tungettu jo iät ja ajat, mutta nyt se taitaa vallata myös leivonnan!



Pohjaan (20cm vuoka):

200g kaurakeksejä (ei täytettyjä)
60g voisulaa

-Murskaa keksit ja lisää voisula, sekoita että murut kastuvat.
-Leikkaa vuoan pohjalle pala leivinpaperia että saat valmiin kakun irti vuoasta.
-Voitele reunat vuokasprayllä.
-Vuoraa vuoka paistoa varten ulkopuolelta kaksinkertaisella foliolla.
-Taputtele keksimuru vuoan pohjalle, ei tarvitse painella kovin tiiviiksi että kakkua on kivempi leikata.



Täyte:

2 prk (500g) Koskenlaskija Ruoka (maustamaton)
250g maitorahkaa
4 kpl kananmunaa
100g vispikermaa
200g sokeria
30g maissitärkkelystä
30g sitruunamehua

-Sekoita ainekset keskenään ja kaada seos vuokaan keksipohjan päälle.



Mansikka-lime -tahna:

65g mansikkapyrettä
50g limen mehua
1rkl sokeria
vähän vajaa 1rkl maissitärkkelystä

-Sekoita tärkkelys limemehuun.
-Kuumenna kattilassa lime, tärkkelys, mansikkapyre sekä sokeri kunnes seos sakenee.
-Tiputtele juustokakkumassan päälle ja marmoroi nostelemalla tikulla tai haarukalla että massat menevät sekaisin.


-Paista kakkua 1 tunti uunin alatasolla 150 asteessa vesihauteessa: laita kakku vuoka paistumaan esimerkiksi syvälle uunipellille, jonka pohjalla on vettä siten että kakkuvuoan reunat peittyvät noin sentin verran veteen (tämän takia foliolla vuoraaminen). Tämä estää juustokakun halkeilun uunissa ja se paistuu tasaisemmin.
-Ota kakku uunista tunnin jälkeen, sen kuuluu vielä hyllyä keskeltä mutta reunat ovat kiinteät.
-Irroita folio ja siirrä kakkuvuoka esimerkiksi lautaselle, vuoat yleensä falskaavat sen verran että rasvaa saattaa vielä valua ulos. Näin et sotke paikkoja turhaan.
-Kun kakku on jäähtynyt, vie kakku jääkaappiin.
-NAUTI VASTA KYLMÄNÄ! Juustokakut ovat silloin parhaimmillaan.



30.5.2016

Kasvisvoileipäkakku


Sopivasti valmistujaisten alla jaan tämän makoisan reseptin täysin kasvistäytteiseen voileipäkakkuun. Ohje on hyvin muunneltavissa erityisruokavalioihin sopivaksi.

Kakusta syö 15-20 ihmistä, riippuen muista tarjottavista ja siitä, kuinka voileipäkakkufaneja syöjät ovat. Täyte on laskettu kahteen runsaaseen väliin, mutta sitä riittää kyllä kolmeenkin jos haluat tehdä kakusta isomman lisäämällä siihen vielä yhden kerroksen leipää. Osta tällöin myös yksi paahtis lisää, sillä yhdestä pussista riittää vain kolmeen leipäkerrokseen.




Täyte:

2 pss Koskenlaskija-murua
400g vispikermaa
400g maustamatonta (tai maustettua makusi mukaan) tuorejuustoa
200g paprikaa kuutioina
150g omenaa raasteena
140g kurkkusalaattia
100g Creme Fraichea
1 rkl sitruunamehua
1 tl mustapippurijauhetta
1 tl paprikajauhetta

-Vaahdota kerma yhdessä notkistetun tuorejuuston kanssa.
(-Raasta omena ja pilko paprikat.)
-Lisää omenaraasteeseen sitruunamehu ehkäisemään tummumista.
-Sekoita kaikki aineet keskenään tasaiseksi seokseksi.


Lisäksi:

1 pussi Fazer Ruispaahtoa
1 kasvisliemikuutio
5 dl vettä

-Kiehauta vesi ja liota siihen kasvisliemikuutio.
-Leikkaa leivänpaloista reunat pois. Kantapalat voit syöttää vaikka sorsille.
-Kasaa kakku laittamalla pohjalle ensin kuusi palaa leipää eli 2 x 3 palaa, kostuta ne. Lisää sitten puolet täytteestä, jälleen kuusi palaa leipää ja kostuke, jne.


Kuorrutteeseen:

200g tuorejuustoa
5 dl vispikermaa

-Notkista tuorejuustoa hieman ja vaahdota kerma yhdessä tuorejuuston kanssa.
-Levitä kakun päälle siten että se peittyy ja halutessasi pursota kakun reunat.


Koristeluun:

esimerkiksi salaattia, basilikaa, kirsikkatomaattia, carambolaa, rypäleitä ja litsejä.


25.5.2016

Vadelma-laku -kakku kevään juhliin


Tämän kevään juhlapöydät kruunaa trendikäs vadelman ja lakun liitto tässä ihanassa pinkki-mustassa kakussa. Kakusta löytyy sisältä appelsiinilla maustettu pohja, vadelmapyrettä ja lakumoussea. Päällinen on kuorrutettu vadelman makuisella marenkikreemillä ja lakuganachella.

Panda lanseerasi kevään aikana uuden pehmeän lakritsi-fudgen, joka sopii leivonnan lisäksi toki syötäväksi sellaisenaan. Jos pidät Pandan lakusta, tykkäät kyllä tästäkin. Kermaan sekoitettuna fudge maistui aivan lakujäätelöltä, joten sitä aion tehdä seuraavaksi! 

Blogirinkiläiset ovat luoneet fudgesta monta ihanaa reseptiä, näet ne kaikki tästä.



Appelsiinipohja (2 x 20cm vuoka):

300g voita
300g sokeria
300g vehnäjauhoja
5 munaa
2tl leivinjauhetta
1 pss Dr Öetker appelsiinikuoriraastetta

-Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri hyvin kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.
-Lisää munat yksitellen ja vatkaa joka välissä niin kauan että kananmuna on yhdistynyt massaan, ennen uuden munan lisäämistä.
-Lisää viimeisenä jauhot, leivinjauhe ja kuoriraaste, kääntele hyvin sekaisin.
-Jaa massa tasan kahteen 20cm vuokaan, joissa on leivinpaperi pohjalla ja rasvatut reunat.
-Paista 175 asteessa n. 25 minuuttia tai kunnes kypsä.
-Jäähdytä kylmäksi ja halkaise kumpikin pohja keskeltä kahteen osaan.

Vinkit!
-Voit kostuttaa pohjaa kevyesti vaikkapa sitruunalimulla. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
-Mikäli kahvikakkumainen pohja ei iske sinuun, voit tehdä normaalin sokerikakkupohjan ja maustaa sen kuoriraasteella.


Vadelmapyre:

200g vadelmia
0.5dl sokeria

-Kiehauta vadelmia ja sokeria kunnes vadelmien rakenne hajoaa.
-Voit halutessasi paseerata seoksen, jotta vadelman "kivet" eivät rousku hampaissa.
-Jäähdytä.


Lakumousse:

6dl vispikermaa
10 kpl Panda laku-fudgepatukkaa
0.5dl neutraalia hyydykejauhetta

-Kuumenna kerma ja lisää sinne pilkotut patukat.
-Sekoittele miedolla lämmöllä kunnes kaikki fudge on sulanut.
-Kaada seos laakeaan astiaan jotta se jäähtyy nopeammin.
-Vie astia kylmään ja anna olla siellä kunnes seos on jääkaappikylmää.
-Vaahdota seos ja lisää vaahdotuksen loppupuolella hyydykejauhe.

Vinkit!
-Neutraalia hyydykejauhetta saa leivontarvikekaupoista, voit myös korvata tämän vaniljakreemijauheella.


Vadelma-marenkikreemi:

100g valkuaisia
200g sokeria
300g kookosrasvaa
150g vadelmapyrettä/tuoreita vadelmia

-Laita sokeri ja valkuaiset lämmön kestävään astiaan ja kuumenna niitä vesihauteessa 60 asteeseen, kunnes sokerikiteet ovat sulaneet. Tätä vaihetta ei voi skipata!
-Kaada kuuma seos yleiskoneen kulhoon ja vaahdota marengiksi. Anna koneen pyöriä vaahdottamisen jälkeen hiljalleen, kunnes seos on jäähtynyt.
-Pehmennä kookosrasvaa kevyesti mikrossa, älä sulata.
-Lisää kookosrasva pieninä paloina marengin sekaan ja vaahdota hyvin kreemiksi.
-Lisää viimeisenä vadelmapyre.

Vinkit!
-Mikäli seos näyttää juoksettuneelta/löysältä, vie se kylmään ja vaahdota hetken päästä uudelleen.
-Jos taas kreemi jähmettyy liian kovaksi, voit lämmittää sitä varovaisesti vesihauteessa, jolloin se notkistuu uudelleen levitettäväksi.


Lakuganache:

1.5 dl vispikermaa
6 kpl Panda lakufudgepatukkaa

-Kuumenna kerma ja lisää sinne pilkotut patukat, keitä miedosti kunnes patukat ovat sulaneet sekaan.
-Jäähdytä ennen kuorruttamista.


Kokoaminen:

-Levitä kakkupohjalle ensin vadelmapyrettä ja siihen päälle lakumoussea, kasaa kuten täytekakku normaalisti.
-Kakkuun tulee kolme täyteväliä.
-Anna jähmettyä kylmässä ennen kreemitystä.
-Levitä kreemiä koko kakun päälle ja reunoille, siloita paletilla. Kookosrasvan takia kreemi jämähtää kovaksi, joten voit siloitella jämähtämisen jälkeen kuumentamalla palettia.
-Vie kakku kylmään jotta kreemipinta jähmettyy.
-Kuorruta kakku lakuganachella, valumat saadaan aikaiseksi ohjaamalla ganachea sieltä täältä reunojen yli vaikkapa paletilla.
-Koristele tuoreilla marjoilla.




 Yhteistyössä:





27.4.2016

Omar-munkit


Fazerilta ilmestyi kevään aikana Omar-munkki, joka innosti minua luomaan oman version siitä juuri sopivasti vapuksi. En valitettavasti ehtinyt maistamaan Fazerin versiota jotta tietäisin kuinka lähelle osuttiin, mutta omistani tykkäsin kovasti. Useampikin ihminen on Omar-munkkien perään huudellut, joten niiden menekki on todennäköisesti yllättänyt jopa valmistajan. Mutta, nyt voit onneksi valmistaa munkkisi alusta loppuun asti itse. Saadaanko tästä yhtä hyvä hitti kuin viime vuoden Arnoldsin kaltaiset kinuskidonitsit olivat? Kokeile ja kommentoi!


Munkkitaikina (n. 44 kpl):

500 ml vettä
500 ml vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100g hiivaa
250g sokeria
150g voita
3kpl kananmunaa
20g suolaa
n. 1900g vehnäjauhoja

-Tee munkkitaikina ja vaivaa se hyvin. Anna levätä kulhossa n. 10 minuuttia.
-Paloittele taikina 80g paloihin ja muotoile ne pyöreäksi.
-Ota pelti ja aseta sille leivinpaperi. Öljyä leivinpaperi kevyesti ja aseta munkit sen päälle kohoamaan. Öljy estää munkkeja tarttumasta paperiin kiinni. Peitä liinalla ja anna kohota hyvin.
-Lämmitä öljy 180 asteeseen ja paista munkit molemmin puolin kullanruskeiksi. Tarkista ensimmäisestä kypsyys keskeltä, ettei munkit jää raa'aksi. Näin ei pitäisi käydä jos niitä on nostatettu ennen paistoa tarpeeksi! Nostattamaton munkki ei myöskään kellu vaan uppoaa ja palaa.
-Nosta valmiit munkit jäähtymään talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy paperiin.

 Vinkki!
-Tehosta kohoamista laittamalla pelti uuniin jota on lämmitetty hieman. Hieman tarkoittaa alle 50 astetta. Suihkuta pintaan hieman kosteutta (vettä) suihkepullolla, jotta pinta ei kuivu.



Täyte:

440g (2pss) Omareita
200g kermaa

-Kuumenna kerma ja Omarit kattilassa, sekoittele hiljalleen kunnes Omarit ovat sulaneet ja seos on tasaista. Varo ettei pala pohjaan!
-Anna jäähtyä hetki ja pursota munkkityllan avulla munkin sivusta täytettä sisään.



Kuorrute:

440g  (2pss) Omareita
100g kermaa

-Tee samoin kuin täytteen kanssa.
-Anna jäähtyä hetki ja kuorruta munkit. Käytä käsineitä ja varo polttamasta itseäsi, kuorrute on kuumaa.
-Vie kuorrutetut munkit hetkeksi kylmään jotta päällinen jähmettyy.
-Koristele halutessasi suklaaraidoilla.



19.4.2016

Pirteä piirakka


Jostain kumman syystä marjat eivät ole liikahtaneet pakastimestani mihinkään kuluneen talven aikana. Siksipä niitä täytyykin alkaa tunkemaan monenlaisiin leivonnaisiin, jotta saadaan tilaa uusille. Tähän helppoon yhden kulhon piirakkaan upposi mansikoita ja vadelmia, lisäksi siinä maistuu sitruuna ja lime. Mukavan erilainen ja raikas yhdistelmä. Kokonainen pellillinen herkkua.



Pohja:

4dl sokeria
8dl jauhoja
200g voisulaa
2tl leivinjauhetta
3 munaa
3dl kermaa

Lisäksi:

200g vadelmia
200g mansikoita
3prk Arlan lime&sitruuna -rahkaa

-Sekoita keskenään sokeri ja jauhot, lisää voisula ja sekoita käsin murumaiseksi seokseksi.
-Ota murua 2dl sivuun.
-Lisää loput aineet jäljelle jääneeseen seokseen ja sekoita tasaiseksi.
-Kaada pellille leivinpaperin päälle ja levitä tasaiseksi.
-Notkista rahka ja levitä sellaisenaan pohjan päälle.
-Ripottele marjat seuraavana, pilko mansikoita tarvittaessa pienemmiksi.
-Lisää viimeisenä muruseos.
-Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 50 minuuttia kunnes kypsä.
-Peitä reunat foliolla jos ne alkavat tummua liikaa.

12.4.2016

Banaani-suklaa -donitsit

 

Kaapissa vuoden päivät seissyt donitsipelti pääsi viimein käyttöön, kun piti keksiä jotain käyttöä jälleen mustuneille banaaneille. Aina ei jaksaisi banaanikakkuakaan tehdä. Mikä siinä onkin, että silloin kun niitä ei ole niitä tekee mieli, mutta sitten kun niitä on niin ei tulekaan syötyä? Ikään kuin banaanit mustuisivat tahallaan pöydällä, että niistä on pakko leipoa jotain...

Täytyy kyllä tunnustaa että kuunaan en ole suuhuni peltidonitsia laittanut, joten ei ole hajuakaan siitä millaisia näiden tulisi rakenteeltaan olla. Olen suosinut rasvassa paistettavia donitseja ja tavallisia munkkeja. Ei minulla kuitenkaan valittamista ollut, joten olettaisin lopputuloksen olevan sitä mitä pitikin; banaanista ja suklaista. Välillä tuntuu että ihmiset olettavat minun tietävän kaikesta kaiken, no en todellakaan tiedä! Yllätän välillä itsenikin. Tämä leipominenkin on alana loputon suo: aina on lisää opittavaa.



Banaanidonitsit (24 kpl):

2 munaa
65g fariinisokeria
65g kidesokeria
3 mustaa banaania
100g voisulaa
50 ml maitoa
250g jauhoja
2tl leivinjauhetta
0.5tl kanelia
50g suklaarouhetta (vapaavalintainen)

-Vaahdota sokerit ja munat.
-Sekoita kuivat aineet keskenään.
-Sekoita märät aineet ja muussaa sekaan banaanit.
-Kääntele kaikki aineet hyvin keskenään tasaiseksi massaksi.
-Suihkauta donitsipellille vuokraspraytä.
-Pursota donitsipellin koloon massaa siten että pelti on 3/4 osaa täynnä.
-Paista heti 175 asteessa uunin keskiosassa 10 minuuttia.
-Jäähdytä ennen irrottamista ja kuorruttamista.


Suklaakuorrute:

75g tummaa suklaata
75g maitosuklaata
75g kermaa

-Kuumenna kerma kiehuvaksi, pilko sillä välin suklaa.
-Kaada kuuma kerma suklaan päälle ja anna sulaa.
-Sekoita tasaiseksi.
-Jos lämpö ei riittänyt kaiken suklaan sulamiseen, laita suklaakulho vielä vesihauteelle ja kuumenna kunnes loppu suklaa on sulanut.
-Dippaa kun hieman jäähtynyt.
-Koristele heti.
-Nosta kylmään, jotta suklaa kovettuu.

21.3.2016

Helppo mango-passion -jäätelö


Juuri ennen joulua Valiolta tipahti uutuus: pohjaan palamaton Kiehu-maitojuoma. Pääsin itse vasta nyt testaamaan tuota uutuutta, joulun riisipuurot keittelin vielä tavallisella maidolla teflonkattilassa. Maidon on aina sanottu kiehuvan herkästi yli, mutta palavan sitäkin helpommin pohjaan. Puurokattilan ääressä on tullut seistyä herkeämättä.

Mietin, mikä olisi sellainen asia jossa pääsisin todella testaamaan, palaako Kiehu pohjaan vai ei. Päädyin keittämään itse tehtyä kondensoitua maitoa, tuota tee-se-itse-jäätelön tärkeää raaka-ainetta. Maitoa ohjeessa keitetään tunnin verran ja jätin ronskisti kattilan vahtimatta tuoksi ajaksi.



Tunnin jälkeen totesin että kattilan pohja oli moitteeton, kerrassaan putipuhdas. Jynssäämisen sijaan pelkkä huuhtaisu pesuainevedellä riitti. Aika mieletön ajansäästäjä, kun jatkossa voi maidon kiehumisen ajan keskittyä johonkin ihan muuhun!

Kondensoidun maidon jatkojalostin raikkaaksi mango-passion -jäätelöksi, joka tuo tuulahduksen kesää vaikkapa pääsiäispöytään. Alla olevan jäätelön lisäksi olen käyttänyt kondensoitua maitoa viime kesän hittiresepteissä, eli kolmen aineen jäätelössä ja Rocky Road -jäätelökakussa. Vaihtamalla Kiehu-maidon laktoosittomaan, saat laktoositonta kondensoitua maitoa, jota ei kaupassa myydä. Muista tällöin toki vahtia tarkasti maidon keittoa,

Blogirinkiläisten muut Kiehu-reseptit pääset lukemaan tästä.



Itse tehty kondensoitu maito:

200g kidesokeria

= n. 200g valmista maitoa

-Lisää aineet kattilaan, kuumenna kunnes ensimmäiset kuplat ilmestyvät.
-Vähennä lämpöä miedommalle (omalla hellallani 2-3) ja anna kiehua n. tunnin verran kunnes maito on kiehunut yhteen kolmasosaan alkuperäisestä tilavuudestaan ja on saanut hieman rusehtavan värin.
-Anna jäähtyä kylmäksi. Voit nopeuttaa jäähtymistä kylmävesihauteella.






 Mango-passion -jäätelö:

100g Bonne Mangososetta
50g passionpyrettä
1/4 dl glukoosisiirappia
 4 dl Valio vispikermaa
200g itse tehtyä kondensoitua maitoa

-Sekoita keskenään mangosose, passionpyre sekä glukoosisiirappi.
-Vaahdota vispikerma yhdessä kondensoidun maidon kanssa. Vaahto saa olla pursotettavaa, muttei kuitenkaan paakkuasteella. Se löysenee kun siihen lisätään hedelmäsoseet.
-Sekoita hedelmäsose kermavaahtoon.
-Pakasta laakeassa kannellisessa astiassa ainakin neljä-viisi tuntia, kunnes jäinen.
-Anna pehmentyä hetki ennen tarjoilua mikäli haluat pyörittää palloja.




Yhteistyössä Valio



12.3.2016

Pastellisävyinen kastekakku


Työrintamalla on niin kiirettä että edellisestä kakkupostauksestakin on ehtinyt kulua hyvä tovi. Olenkin tehnyt päätöksen, etten enää päivitä tilauskakkuja tänne blogin puolelle, vaan galleria on katseltavissa Facebookissa. Sieltä on mukavampi myös katsella kun koko kavalkadi näkyy kerralla, eikä tarvitse plärätä sivuja. Jonkunlaista karsimista on pakko toteuttaa, kun tuntuu ettei aika enää riitä kaikkeen. 

En kuitenkaan ole lopettamassa bloggaamista, mutta pidän tämän jatkossa vain reseptipankkina. Pari kivaa kamppista onkin Blogiringin kautta jo buukattu, niistä ensimmäinen putkahtaa viikon päästä maanantaina ulos. Pysy siis kuulolla.

Tämä yllä oleva kivan erilainen kakku meni kaksosten kastetilaisuuteen. Rakastuin noihin pastellisiin väreihin. Kyseinen tilaus olikin hieman isompi: mukaan meni alla olevia ankka-pipareita, läjä Macaroneja ja sydänmarenkeja.



25.2.2016

Kreemipintainen hääkakku


Pari viikkoa sitten pääsin ensimmäistä kertaa tekemään sekä kreemipintaisen kakun, että kasaamaan sen paikan päälle. Kakun ei aina tarvitse olla massapintainen, tykästyin kovasti tuohon elävään kuvioraapalla tekemääni pintaan.

Kukat ja koristeet oli morsian valinnut ja ostanut valmiiksi, joten en tiennyt paikan päälle mennessäni mitä siellä on ja paljonko. Sinänsä jännittävän haastavaa.

24.2.2016

Meean keväinen kastekakku


Oi että! Tästä tuli kyllä niin ihanan keväinen kakku. Meean kakkuun haluttiin vauva ns. kukkakedolla ja lisäksi muutamia perhosia. Muita yksityiskohtia en tästä kakusta valitettavasti muistakaan.

23.2.2016

Serkusten kastekakut


Liljan ja Eeliksen kastetilaisuutta vietettiin kimpassa. Tilaisuuteen tilattiin kummallekin oma 15 hengen kakku, jotka toteutin toiveiden mukaisesti: Liljalle kukkakakku rustetilla ja Eelikselle viirikakku nimipalikoilla.


22.2.2016

Winter Wonderland


Aina ei kastekakunkaan täydy olla massakoristehirmu. Tähän kakkuun tilaaja halusi mallia KakkuKatrin Winter Wonderland -kakusta. Reunoilla on marenkivoikreemiä, pinnalla valuva kinuski ja muutama talvinen koriste. Muuta se ei tarvitsekaan!

21.2.2016

Dusty the plane


Planes/Lentsikat ja Dusty oli aiheena tähän kakkuun. Kakku oli maidoton ja gluteeniton pikkusankarin allergioiden vuoksi.

20.2.2016

Anniina Balleriina


Tästäkin tuli omasta mielestä tosi kaunis kakku. Anniina Balleriinaa toivottiin samankaltaisena laattamallisena kuin taannoin tekemäni Pipsa Possu.

19.2.2016

Frozen!


Vapaat kädet ja teemana Frozen. Tämmöistä jälkeä syntyy. aika kiva vaikka itse sanonkin!



18.2.2016

Hunajapurkki-kakku


Nalle Puh ja hunajapurkki, tai siis puheittain hinajapurkki, lähti matkaan toiselle paikkakunnalle parisen viikkoa sitten. Toteutukseen sain vapaat kädet, ainoastaan teema Nalle Puh, oli toiveena.

17.2.2016

Alvarin harmaa-valkoinen kastekakku


Alvarille haluttiin samanlainen kakku kuin mitä olen tehnyt jo sekä tyttö- että poikaväreissä. Tällä kertaa kuitekin tyylikkäästi harmaa-valkoisena. Muuta se ei kaivannutkaan.

16.2.2016

Pikku Kakkonen -suklaakakku


Suklaakakkua toivottiin kaksivuotis-syntymäpäiville ja koristeeksi luonnollisesti pikkukakkonen. Olen näitäkin kakkuja jokusen jo tehnyt, aina se vaan jaksaa yhtä  kivalta näyttää!

Sisällöstä ei ole kyllä minkäänlaista hajua, tämäkin meni jo pari viikkoa sitten.

15.2.2016

Niko-poro


Päivitetään taas urakalla kakkuja, kun on viime aikoina taas jäänyt täysin hunningolle vaikka töitä on kyllä riittänyt!

Niko-lentäjänpoika oli toiveena kakkukoristeeksi, sillä vauvan työnimi oli pikku-poro. Ainakin oma tyttöni tuon Nikoksi tunnisti. Lapsilla on hyvä testata, sieltä vastaus tule yleensä kuin tykin suusta.

14.2.2016

Kosinta pikkuleivillä!


Varmasti näin ystävänpäivänä aika moni on saanut kuulla sen maagisen kysymyksen. Minä olin mukana toteuttamassa yhtä tälläistä kysymystä pikkuleipien muodossa. Ajatus oli huisin ihana ja erilainen! Toivottavasti vastaus oli myönteinen!

10.2.2016

Ystävän suklaakakku


Tämä kakku tuhottiin meillä jo itseasiassa pari viikkoa sitten, mutta suunnittelin sen julkaistavaksi vasta ystävänpäivän tienoilla. Mieleni teki leipoa oikein suklainen pommi, ihan vain itselle. Kerrankin. Tälläiset överikoristellut kakut ovat nyt pinnalla.

Sisällä kakussa on mehevän kostea suklaafudgepohja. Pohjan ohjeen löydät täältä. Kolmessa täytevälissä on hasselpähkinäsuklaakreemiä ja kakku on kuorrutettu mansikka-valkosuklaa -tuorejuustokuorrutteella. Koko komeuden kruunaa valkosuklaaganache ja koristehärpäkkeet.

Kokonaisuudessaan kakku oli hyvää mutta tosi tuhtia ja makeaa. Pieni pala riittää. Kakku on tehty 20cm vuokaan josta normaalisti riittää 15 hengelle, mutta koska tästä harva jaksaa sellaista ns. normaalia palaa syödä, on riittävyys ihan varmasti ainakin 20 hengelle, ellei jopa 25.

Koristeluun käytettyjen Sydänmarenkien ohjeen löydät täältä.



Hasselpähkinäsuklaakreemi:

500g tummaa suklaata
300g kermaa
50g voita
70g hasselpähkinäjauhetta

-Kuumenna kerma kiehuvaksi. Ota kattila liedeltä ja lisää kerman sekaan paloiteltu suklaa ja voi. Anna suklaan ja voin sulaa ja kääntele seos tasaiseksi.
-Sekoita sekaan hasselpähkinäjauhe
-Anna kreemin jäähtyä kunnes se sakenee levitettäväksi.
-Leikkaa kakkupohja neljään osaan (kolme täyteväliä). Levitä kerrokset pöydälle ja jaa täyte tasan kolmen levyn kesken (neljäs on kansi!).
-Pinoa kerrokset, kansi viimeisenä.
-Siirrä kylmään jähmettymään.



Mansikka-valkosuklaa -kuorrute:

200g Philadelphiaa (maustamaton)
100g voita
300g mansikkatomusokeria
100g tomusokeria
150g valkosuklaata

-Sekoita yleiskoneella tomusokeri ja voi murumaiseksi seokseksi.
-Lisää tuorejuusto ja vaahdota ilmavaksi.
-Sulata suklaa, jäähdytä hieman ja kääntele kuorrutteen joukkoon.
-Kuorruta kakku palettiveitsellä tasaiseksi.
-Vie kylmään.

Vinkki!

-Kuorrute sopii myös pursotettavaksi, joten sillä tekee vaikkapa herkulliset mansikkakuppikakut!



Valkosuklaaganache:

200g valkosuklaata
50g kermaa

-Kuumenna kerma, lisää suklaa ja anna sen sulaa kerman joukkoon.
-Sekoita tasaiseksi ja anna hieman jäähtyä.
-Kaada kakun päälle ja ohjaa paletilla sieltä täältä reunan yli.
-Kiikuta kylmään jähmettymään.

Vinkki!

-Kuorrutettava kakku tulee olla täysin kylmä pinnaltaan, jotta suklaa jämähtää päälle, eikä jatka valumistaan jääkaapissa. Voit käyttää kakkua pakastimessa, jotta pinta on todella todella kylmä.


Koristelu:

Mitä ikinä keksitkään!

Kuvan kakussa valkosuklaisia Kinder Buenoja, sydänmarenkeja, kirsikoita, Macaroneja sekä valkosuklaalastuja joissa on suklaatransferilla tehty sydänkuvia. Transfereita saa mm. Juhlakaupasta.


9.2.2016

Nutella-laskiaispullat


Jos et vielä ole leiponut laskiaispullia niin nyt on korkea aika. Tämän vuoden trendi-laskiaispulla tulee naapurista Ruotsista, josta tänne ovat rantautuneet mm. viime vuoden hitti tuuttipulla sekä laskiaispullawrapit.

Tässä Nutella-laskiaispullassa on hillosilmän tilalla nutellasilmä, totuttuun tapaan kermavaahtoa ja päällä kovettuvaa suklaakastiketta. Mmmm...



Pullataikina (n. 35 kpl):

 1 litra vettä
100g hiivaa
300g sokeria
20g suolaa
10g kardemummaa
200g kananmunaa
400g pehmeää voita
50g maitojauhetta
n.2200g vehnäjauhoja

-Tee taikina vaivaamalla kaikki ainekset yhteen, yleiskoneella n. 15-20 minuuttia kunnes taikina on sitkoista, sileää ja irtoaa helposti sekä kulhosta että käsistä. Kunnon vaivaaminen palkitaan muotoiluvaiheessa sillä oikein vaivattu taikina ei tarvitse pöytäjauhoja lainkaan.
-Anna taikinan levätä kulhossa vain n. 5 minuuttia, taikinaa ei tarvitse ensin kohottaa.
-Paloittele taikina 100g paloiksi, pyörittele ne sitten palloiksi ja laita pellille liinan alle kohoamaan.
-Nostata kunnolla ja paista 200 asteessa 10 minuuttia uunin alatasolla.

Vinkit!

-Maitojauhe ei ole pakollinen. Voit korvata koko nesteen maidolla.
-Taikina on aika iso. Saat enemmän työskentelyaikaa käyttämällä kylmää taikinanestettä. Tällöin kohoaminen kestää kauemmin, mutta vastaavasti taikina ei myöskään ala nousta jo pöydällä.



Täyttämiseen:

1 purkki Nutellaa
1 litra vispikermaa
1dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
1 tuubi Ohoj hard topping -suklaakastiketta
tomusokeria koristeluun

-Leikkaa pullista lakki pois. Pursota keskelle pullaa ensin Nutellaa, sitten kermavaahtoa jolla peität Nutellan. Purista tuubista varoen suklaakastiketta kerman päälle. Korostan sanaa varoen sillä tämä tuubi roiskii kivasti ;)
-Laita pulliin lakki päälle, koristele tomusokerilla ja siirrä kylmään jotta suklaakastike kovettuu.



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...