29.7.2012

Alvinin kastekakku







Pitkästä aikaa kermakakkua... Alkaa pikkuhiljaa pursotuksetkin sujumaan. En ole oikein koskaan saanut sellaista täydellistä pursotettavaa vaahtoa aikaiseksi, mutta nyt alkaa olla lähellä. Siihen on omat kikkansa ;)

Eli äidin toiveena oli: ehdottomasti kermakakku, kehto + vauva ja pellavapää isoveli + hänen rakas potkupaloautonsa. Isoveljelle ei kuulemma aikanaan saatu tilauskakkua, joten hänet haluttiin mahduttaa mukaan nyt tähän pienemmän veljen kastekakkuun. Enemmänkin leluja olisi haluttu mutta valitettavasti kakun pinta-ala on kuitenkin rajallinen.

Tämä oli 20 hengen 24-senttinen kakku. Täytteenä mansikoita, mansikkamoussea ja valkosuklaata raastettuna. Kostutin sitruunalimulla kun omppumehu unohtui kauppaan. Kehtoon löytyy omatekemät kaavat, jotka voisin myöhemmin ladata tänne vapaasti käytettäväksi.

Onnea vielä Alvin!


20.7.2012

Sofin kastekakku






Sofin kastejuhlaan matkasi tämä tyttömäinen ihanuus. Tämän kasaamisen jälkeen vannoin itselleni etten IKINÄ, siis IKINÄ, IKINÄ enää käytä päälystämiseen pelkkää sokerimassaa. Sen verran rumaa ja epätasaista jälkeä tuli että oikein hävetti :/

Myös kirjaimet tarttuivat kivasti hikoilleeseen kakun pintaan kiinni ja meni vähän miten sattui. Mutta, kyllähän siitä lopulta kiva ja nätti kakku tulikin! Vauvelilla tällä kertaa siivet selässä. Tämä vauvamuotti on tosi kiva mutta ainakin itselle tulee aina tarve peittää paljas peppu jotenkin, onko muilla samaa ongelmaa vai kykenettekö laittamaan vauvan kakun päälle paljaine pyllyineen? :D

Onnea Sofi Alisa!


Joonaksen kastekakku




Pikkuisen Joonaksen juhlat vietetään tällaisen kakun voimin. Äidillä ei muita toiveita kakun suhteen ollut kuin että se on sininen, massapäälysteinen ja että siinä on nimi ja vauva. Täytteitä myöten oli vapaat kädet. Koska minulla oli tälle viikonlopulle myös toinen kastekakku, löin kaksi kärpästä yhdellä iskulla kun tein molempiin samat täytteet. Eli valkosuklaata ja mansikkaa. Kostutus omppumehulla.

Nuo terälehtivauvat ovat helppoja tehdä, mutta silti suloisen näyttäviä. Nauhalla on helppo saada vähän extraa koristeluun. Yleensähän kaikki koristeet tulisi olla syötäviä, mutta toisaalta tuo nauha on sellainen että sitä tuskin kukaan erehtyy syömään. Nimen koitin "piilottaa" spritsauksien sekaan. Ihan kiva tehdä tälläisiä "vapaita" kakkuja! :)

Onnea vielä nimestä Joonas!


15.7.2012

Suklaakakkupohja


Kokeilu päättyi iloisesti, joten tässä se nyt on! Suklaakakkupohja jossa on käytetty ihan oikeeta suklaata. Se ei ole suklaapohja ellei siinä ole suklaata ;)

Suklaapohja ei toki ole yhtä pehmeä kuin normaali sokerikakkupohja, suklaa tekee siitä kovemman. Se vaatii myös normaalia enemmän kostuketta, sekä on parhaimmillaan vasta toisena päivänä kostuttamisesta. Jos siis käytät tätä pohjaa, tee ja kostuta se ajoissa.

Tämä ohje on 6 munan pohja, mutta ohjeen suhteita noudattamalla voit muokata sitä minkä vain kokoiseksi.



Suklaakakkupohja (6 munan):

6 munaa
2 dl sokeria
3 dl jauhoja
0.5 dl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
200 g tummaa suklaata
100 g voita
1 dl kermaa/maitoa
1 tl vaniljasokeria

Sulata suklaa ja voi kattilassa keskenään.

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vanilja keskenään.

Vaahdota munat ja sokeri hyvin, valkoiseksi ja kovaksi vaahdoksi.

Lisää vaahtoon suklaa/voi seos ja sekoita hyvin pohjaa myöten. Lisää sitten kahdessa osassa vuorotellen jauhot sekä kerma/maito.

Kumoa vuokaan ja paista 175 asteessa uunin pohjalla ainakin 35 minuuttia tai kauemmin, kunnes tikulla kokeiltaessa tikkuun ei enää jää massaa.





13.7.2012

Samun kastekakku







Samun kastekakuksi toivottiin jotain romanttista ja herkkää, sinivalkoisella värityksellä. Kovasti onkin tullut poikamaisia kakkuja tehtyä, joten tämä oli ihan mukavaa vaihtelua. Sain harjoiteltua ruusujen tekoakin. Kerrankin ne myös näyttävät siltä, vaikka parempiakin tekijöitä taatusti löytyy! Pikeeripursotuksia käytin myös, jälleen kerran. Alkaa kummasti sujumaan ihan kuin itsellään kun tarpeeksi tekee. Ainoastaan nimen kohdalla huomasin taas jännittäväni, tulos olisi parempi sillain rennosti huitastuna :D

Kakku on 30 hengen, mansikka-valkosuklaa täytteinen kakku. Kostutin omppumehulla ja sipaisin lisäksi hieman omenamarmeladia raikastamaan.

Seuraavaksi pyöräytänkin ukon synttärikakkuun suklaisen pohjan. Se ei ole suklaapohja jos siinä ei ole suklaata, sanon minä! Mikäli se onnistuu, julkaisen sen ohjeen kakun yhteydessä. Synttärikakkujakin tulee kaksin kappalein. Tänä vuonna ei ukolle riittänyt enää viime vuoden tissikakku, jonka löydät täältä. Nyt mennäänkin reippaasti navan alle! ;)

Onnea vielä Samulle!


7.7.2012

Heppahöperön konfirmaatiokakku








Pikapika päivitys, pakko mennä! :D

Huomenna ripille pääsee siis eräs ratsastusta rakastava tyttönen jota hieman poikamaiseksikin kuvailtiin. Juhlissa on teemavärinä beige, joten sitä tavoiteltiin myös kakkuun. Heppa koristeeksi ja pinkkejä kukkia tuomaan tyttömäisyyttä.

Sisällä on vadelmarahkatäyte ja valkosuklaatäyte. Kostutus mansikka-vadelma juomalla.

Nyt on hoppu, heippamoi! 

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...