31.12.2014

Ruusunnuppu-vauvakoriste


Kesäinen koriste keskellä talvea, vaan ei haittaa! Tämä vauva ruusunnupussa tilattiin kastekakkuun yhdessä nimilaatan kanssa joka näemmä jäi pois kuvasta.

30.12.2014

Veikon junakakku


Veikon juhliin puksuttelee sini-puna-valkoinen -kakku, jossa päällä myös Veikon lempi pupunen. Junaidea bongattu Marsispossulta ja tuli sopivasti tarpeeseen, sillä kakku on vain 15 hengen, eikä kaikki olisi mahtunut kakun päälle.

Täytteenä tässä on raikas mango-passion -mousse.


28.12.2014

Maisan kastekakku ja fantasiapiparit


Nyt on joululomat vietetty ja palasin heti töiden pariin. Maisalle lähti tänä aamuna tämä kastekakku, johon toivottiin kukkaputousta pinkin eri sävyissä, sekä Ennin kastekakussa nähtyä vaaleanpunaiseen mekkoon puettua vauvaa. Melko yksinkertaista, mutta näyttävää.



Juhliin tilattiin myös 25 kpl fantasiapipareita; vauvan vaunuja sekä keinuhevosia. Itse olen tykästynyt värkkään näitä sokerimassapäälysteisiä pikkuleipiä niiden iänikuisten pikeeripäälysteisten sijaan. Yhtä makeita molemmat ja kumpikin omalla tavallaan kauniita, mutta näin sokerimassavelhona pikeeri ei istu käteen yhtä hyvin kuin sokerimassa.



22.12.2014

Taatelikakku


Itse en juurikaan ole koskaan ollut kuivattujen hedelmien/marjojen ystävä, mutta joulun aikaan taatelikakku on se, mikä maistuu. Se johtunee ihan siitä, että kahvikakut yleensä ovat kuivakan mureita, mutta taatelikakku on kostea ja sen maku vain paranee ajan myötä. Siksipä tämäkin taatelikakku syödään vasta joulupöydässä.


Taatelikakku (2kpl):

600g vettä
600g sokeria
500g kivettömiä kuivattuja taateleita
500g voita
400g kananmunia
15g soodaa
700g venhäjauhoja

-Pilko taatelit ja keitä ne miedolla lämmöllä siirappimaiseksi seokseksi sokerin ja veden kanssa. Seos sakenee kun taatelit pehmenevät ja muussaantuvat. Jäähdytä seos huoneenlämpöön ennen käyttöä.
-Vaahdota voi ja lisää siihen munat yksitellen hyvin sekoittaen. Jos seos lähtee juoksettumaan, lisää siihen n. puoli desiä jauhoista. Jauhojen lisäys estää juoksettumista.
-Lisää jäähtynyt taatelisiirappi ja sooda sekä jauhot, sekoita pohjaa myöten tasaiseksi.
-Voitele vuoka vuokasprayllä ja kaada massa vuokaan siten että se on n. 2/3 osaa täynnä.
-Paista 175 asteessa n. 45 minuuttia.
-Anna jäähtyä ennen kumoamista.

-Taatelikakku paranee vanhetessaan, joten voit huoleti tehdä sen jo päiviä ennen tarjoilua!

21.12.2014

Mantelinen rommi-kirsikka -kakku


Täällä on viime päivät leivottu aika ahkerasti. Heräsin mennellä viikolla siihen, että jouluhan on jo ihan ovella, enkä ollut edes vielä aloittanut joululeivonnaisia. Lisäksi uuni teki temput ja hajosi, korjaaja tulee huomenna ja sitten jännitetään miten käy mm. kinkun paiston kanssa! Ei olisi enää huonompaan saumaan voinut tulla. Onneksi sillä voi kyllä paistaa, mutta mitenkään ekologista se ei ole, sillä uunin luukku vuotaa lämpöä aika reippaasti.

Tänä vuonna kaikki lahjat ovat itse tehtyjä. Tämän rommi-kirsikka -kakun ja taatelikakun lisäksi kaapissa odottaa Paraisten piparitaikina paistamista. Jos siitä siis on enää mitään jäljellä, pelkkä taikina nimittäin oli niin hyvää että jos uuni ei toimi niin meillä syödään pelkkää taikinaa! Ei haittaa :D


Mantelinen rommi-kirsikka -kakku:

300g mantelimassaa
300g voita
300g sokeria
300g kananmunaa
450g vehnäjauhoja
10g leivinjauhetta
150ml tummaa rommia TAI
4tl rommiaromia
vihreitä ja punaisia kirsikoita
pomadaa
mantelilastuja

-Vaahdota huoneenlämpöinen voi, mantelimassa ja sokeri.
-Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
-Lisää jauhot, leivinjauhe ja rommi.
-Puolita n. 20 kpl vihreitä ja 20 kpl punaisia kirsikoita, pyöräytä ne jauhossa jotta ne eivät tartu toisiinsa ja jakautuvat tasaisesti massaan.
-Kääntele sekaisin kakkumassaan.
-Voitele kahvikakkuvuoka vuokasprayllä ja kaada massa vuokaan siten että se on n. 2/3 osaa täynnä. (Itselläni oli aika suuri, n. 2 litran vuoka, joten voi olla että massaa jää yli. Lopun massan voi paistaa vaikkapa muffinssivuoissa samassa lämpötilassa, n. 15 minuuttia. Muista ottaa muffinssit aiemmin pois.)
-Paista  kakku 175 asteessa n. 45 minuuttia kunnes kypsä.
-Kumoa vasta jäähtyneenä.
-Koristele pomadalla, kirsikoilla ja mantelilastuilla.




15.12.2014

Tiri-vauva -kakku


3-vuotiaalle tytölle toivottiin vihreää (tytön lempiväri) kakkua, jossa on koristeena Titi-nallesta tuttu tuttisuinen Tiri-vauva. Pohjaksi haluttiin suklaapohja ja väliin tuli marianne-suklaamousse. Sangen suklainen pommi siis.



Mukaan lähti myös banaani-kahvikakku kinuskikuorrutuksella.



Ja passion- sekä limetäytteisiä Macaroneja.

14.12.2014

Alinan nappi-kastekakku



Alinan kakkuun haluttiin helmiäishohtoinen valkoinen pinta, nappeja, sekä vauva peiton alle nukkumaan. Esimerkkikuvankin sain, mutta se hukkui matkan varrella joten ulkomuistilla mentiin. Onneksi olin toivotut koristeet kirjoittanut ylös tilausvihkooni. Kakussa on sisällä toiveesta lime- ja mangomousset.

Leikittelin aamusella pastellin sävyisillä sokerimassoilla ja kokeilin paria ideaa. Ensin tein vauvalle monivärisen peiton ja kun siitä jäi valmiiksi raitaista sokerimassaa, päätin kokeilla millaisia neilikoita tästä raidallisesta massasta saisi aikaan. Tuli aika kivoja:



Neilikoista tulee oma ohje myöhemmin, sen verran kivoja nämä oli:



Juhliin tein myös 50 kpl Herrasväen pikkuleipiä aprikoositäytteellä. Näiden kanssa sattui oikein EMNS (Ei Mennyt Niinkuin Strömsössä). Sokeri oli loppunut, joten tein nämä ruokokidesokerista periaatteella menee syteen tai saveen... Onneksi paistoin koepellillisen ennenkuin ehdin tehdä koko massan pikkuleiviksi asti. Olin nimittäin unohtanu massasta kananmunan ja kauniit pikkuleipäni oli levinneet koko uunipellin kokoiseksi yhdeksi isoksi pikkuleiväksi! :D No, sattuu sitä paremmissakin piireissä. Erittäin hyviä olivat ja taidan jatkossakin käyttää ruokokidesokeria näihin.



Yksi vieras sai luontaisesti gluteenittoman leivoksen, sekin mango-lime maultaan. Mangosta unohdin sitten liivatteen mutta vissiin mangossa on pektiiniä omastakin takaa, mikä riitti hyydyttämään moussen. Luojan kiitos! :D

13.12.2014

Ennin kastekakku


Pienelle Enni-tyttöselle toivottiin vaaleanpunaista kakkua, jossa olisi kukkia sekä tummatukkainen vauva puettuna mekkoon. Kakussa on sisällä kinuskimousse ja paseerattua vadelmakastiketta.

Päivät ovat hurahtaneet niin ohi että heräsin huomaamaan joulun olevan ihan kohta. En ole vielä edes aloittanut joululeivonnaisia! Lahjakonvehdit ovat tekemättä. Piparitaikinakin vielä huhuilee reseptikirjassa. Tosin, meillä noilla pipareilla ei kauhean suurta menekkiä ole, joten pipari taitaa muuttaa muotoaan juustokakuksi tänä vuonna.

Mikä on sinun lempi joululeivonnaisesi?



3.12.2014

Haikara-kakku kiitokseksi/ Stork Cake


Tämä kakku lähti asiakkaan mukana kiitokseksi lapsettomuusklinikan hoitohenkilökunnalle. Kerrassaan ihana ajatus. Kakkuun toivottiin koristeiksi haikaraa ja vauvaa. Myös sana kiitos haluttiin esille. Kakun väristä voinee arvata, kumpi sieltä sitten viimein tuli. Tälle pienelle miehelle teen myös kastekakun ja muut tarjottavat ensi vuoden alussa.



30.11.2014

Tennarikakku tyttöväreissä


Lila Alexina sai tennarikakun tyttöväreissä. Vihdoin myös tytölle toivottiin tennarikakkua, tähän asti se on ollut ihan poikien juttu. Ehkäpä tästä alkaakin uusi kakkutrendi, sen verran suloinen oli tämä tyttöversio.

Kakkuun haluttiin siis tennarit, rusetti alareunaan ja nimipalikat, jotka jouduin tilanpuutteen vuoksi vaihtamaan nimilaattaan. Kyseessä siis vain 15 hengen kakku joten tennareiden lisäksi päällä ei kauheasti tilaa enää ole.

Noita tennareita saa myös tilata, jos tarvetta löytyy. Ensi viikolla lähtee jälleen yhdet matkaan postin kautta.

28.11.2014

Lasten kutsujen Cake Popsit


Tuttavan 7-vuotiaan tyttären synttärikutsuille tein Cake Popseja iloisissa väreissä. Rajoitteita popsien ulkonäölle asetti laktoosittomuus, sillä mm. Candy Meltsit eivät ole laktoosittomia. Vaihtoehdot päälystämiseen rajoittuikin tummaan- ja Brunbergin laktoosittomaan maitosuklaaseen. Pomadalla yritin myös päälystää, jotta olisin saanu valkoisen pinnan mutta se ei jähmettynyt tarpeeksi nopeasti.

Sisällä popseissa on kahta makua: suklaata ja appelsiinia. Tein itse suklaa- ja appelsiini-kahvikakut pohjiksi, jotka murensin ja lisäsin niihin tuorejuustoa kunnes massa oli sopivan kosteaa pyöriteltäväksi palloiksi, muttei niin kosteaa että se tahmaa kädet. Suklaiseen pohjaan lisäsin lisäksi kaakaojauhetta tuomaan lisää suklaisuutta. Tuorejuuston lisääminen hieman laimentaa makua.

Ylimässä kuvassa käyttämäni kukat ovat Dr. Ötkerin vohvelikukkia. Popsien varret on tehty jämäköistä pilleistä kustannussyistä. Oikeat tikkaritikut ovat melko kalliita (50kpl 8.90e), kun taas tuo Dunin pillipaketti Prismasta (kolmea eri väriä/paketti) maksoi 1.08e. Että tässäpä oiva säästövinkki popsien tekijöille! ;)

Popsit saa pysymään kivasti pystyssä, kun lasiin lisää sokeria tms. ja tökkää tikut siihen pystyyn.



Näissä popseissa on Dr. Ötkerin confetti-rakeita.



Pinkkejä nonparelleja sekä Tutti Frutti -crushia.



Aikuisemmille juhlijoille tein kinkkuvoikkarin nautittavaksi.


24.11.2014

Pitkon letitys neljällä vaihekuvin


Jo monta kertaa aiemmin on pitänyt tehdä vaihekuva-postaus pitkon letittämisestä. mutta aina se on jäänyt. Nyt otin erikseen aikaa vihdoin ja viimein ottaa kuvat. Ohje kuudella letittämisestä löytyy täältä, kun olen sitä muutama vuosi sitten kokeillut. Kovin kaunis se ei ole, melkein voisi kokeilla uudestaan nyt kun asiasta jotain ymmärtääkin! :D

Mutta tässäpä asiaa, toivottavasti auttaa:



Eli, lähtötilanne on tämä: kaksi yhtä pitkää (n.120cm) tasapaksua ja sileää säiettä, jotka taitetaan keskeltä siten että letitettävänä on neljä säiettä. Pituutta tulee olla riittävästi jotta myös pitkolle tulee pituutta. Säikeen paino määrittää myös pitkon painon: jos haluat 400g pitkon, sinulla tulee olla kaksi 200g:n säiettä. Jos haluat 600g pitkon, tarvitset kaksi 300g:n säiettä. Pituus on säikeellä painosta riippumatta vähintään se reilu metri.

Kun taikina on oikein tehty, se ei tarvitse kansi-/pöytäjauhoja. Jauhot vain estävät säikeitä pyörimästä kunnolla. Jos tuntuu että jotain täytyy käyttää apuna, sipaise käsiin tai pöydän pintaan hieman rasvaa. Pitkotaikinassa tulee olla paljon sitkoa ja sen pitää olla myös "kovempaa" kuin tavallinen pikkupullataikina. Juhlapitkotaikinat sisältävät tavallisesti enemmän rasvaa ja sokeria, minkä vuoksi "rikas" taikina nousee pidempään. Täydellinen taikina on melkein kuin purukumia. Se on sileää, venyvää ja kiiltävää, muttei tartu sormiin tai pöytään.



Vasemmalta laskettuna kolmas säie nousee ylös.



Vasemmalta ensimmäinen menee kaikkien yli.



Ylhäällä oleva säie lasketaan alas "toiseksi" keskelle. Muodostuva lenkki kannattaa tehdä hieman löysälle, ettei pitko myöhemmin repeile.

Tuo oikealla oleva "kaikkien yli menevä" säie kannattaa pitää koko ajan äärioikealla, niin ei mene niin helposti sekaisin.



Kun ylhäällä oleva säie on laskettu alas, sen vieressä oikealla oleva säie menee alas lasketun tilalle ylös.



Ja koko homma alkaa alusta. Vasen säie menee kaikkien yli.



Ylhäällä oleva tulee alas keskelle ja vaihtaa paikkaa oikeanpuoleisen säikeen kanssa. Ja tätä rataa kunnes...



Ollaan tultu tähän että pituus loppuu kesken.



Pitkon letitys lopetetaan järkevään kohtaan, päät nipistetään yhteen ja taitetaan pitkon alle.



Nousua vaille valmis pitko. Tässä vaiheessa pitkoa voi vielä hieman muotoilla. Tarkistetaan että se on suora (myös pellillä), tasapaksu ja noita päälle tulleita "nyppylöitä" vedetään ylöspäin, jotta ne kohoavat kauniisti ylöspäin ja pitko saa korkeutta. Tämän vuoksi noita nyppylöitä ei saisi letittää tiukalle, vaan jättää vähän väljyyttä.

23.11.2014

Monster High -kerroskakku


Oma pieni "vauvani" täytti jo 5 vuotta! Lapsen toiveena oli Monster High -aiheinen -kakku, vaikka äiti olisi tahtonut tehdä Frozen-leffasta tutun lumiukko-Olofin. Mutta pakkohan se on tehdä, mitä lapsi haluaa. Äiti sai kuitenkin päättää yksityiskohdat ja sisällön ihan itse, joten väliin päätyi mansikka- ja mangomousset.

Lisäksi juhlissa oli tarjolla:


Kinuskikuorrutteisen banaanikahvikakun ohjeen löydät täältä.



Erityisesti lapsille maistuneisiin unelman pehmeisiin munkkeihin löytyy ohje täältä.



Mango-Passioniin on ohje tulossa ja linkin päivitän tähän heti kun resepti on ulkona.



Paljon kehuja saaneen broileri-pesto -piirakan ohje on täällä.


19.11.2014

80-vuotis tarjoiluja


80-vuotta täyttäneelle tilattiin melonta-aiheinen kakku. Kyseinen sankari on viihtynyt vesillä kunnioitettavasti viime päiviin asti, joten mikäs se parempi aihe kuin rakas harrastus.

Täytteet sain vapaasti päättää itse, joten mangon ja mansikan liitolla mentiin.




Lisäksi sankari halusi tarjottaviksi myös pullapitkon, jonka leittämisestä kuvasin kuvasarjan jonka julkaisen myöhemmin omana postauksenaan. Siinä on sitten rautalangasta väännettynä niille, jotka eivät vielä neljällä osaa letittää.

Kuva toisesta pitkosta josta tuli mun aamiaiseni ja lounaani ja varmaan iltapalakin...



Ja mitäs olisi pippalot ilman voileipäkakkuja?




16.11.2014

Yhteissynttäreiden Minecraft ja Prinsessa Sofia -kakut


Tytön ja pojan yhteissynttäreille meni tämä kakkupari. Tytölle toivottiin aiheeksi prinsessa Sofiaa, jonka innoittamana tein sokerimassasta tiaran kakun päälle ja värityksen Sofian vaatetuksesta. Blingblingiä lisäsin timanttinauhalla ja syötävillä timanteilla.

Pojalle tuli aiheeksi Minecraft, josta en ollut tätä ennen kuullutkaan. Pikainen Googletus kertoi sen olevan peli jossa on tyypillinen piirre pikselimäisyys sekä kuutiomaiset hahmot. Toivottavasti meni edes sinnepäin. Kakkujen tekoa haittasi toista päivää jatkunut migreeni. Erittäin ikävää kun se iskee tälläiseen väliin kun pitäisi olla skarppina. Yleensä olen ihan vuodepotilas särkykohtauksen iskiessä.

Kakuissa oli välissä kinuskimousse sekä paseerattu vadelma ja toisessa mango- ja mansikkamousset kaakaopohjalla. En nyt muista kumpaan meni kumpi, mutta väliäkös tuolla.





15.11.2014

Iloinen Pikku-Myy


Ei Pikku-Myykään aina ole mökömöömöö...

2-vuotiaan pikku-prinsessan syntymäpäiville tilattiin 10 hengen täytekakku, nro 2. pikkuleipiä sekä 10 hengen voileipäkakku. Täysin vapaat kädet sain, kiitos jälleen luottamuksesta. Ainoa toive oli muumi-aihe ja etenkin Pikku-Myy. Melko yksinkertaiselle linjalle tällä kertaa lähdin. Toisinaan yksinkertainen on kaunista.



Pikkuleivistä haluttiin osittain koristeltuja. Päällinen on sokerimassaa. Pidän itse enemmän sokerimassapäälysteisten pikkuleipien teosta, kuin pikeerillä tehtyjen. Vähemmän hommaa ja paljon enemmän vaihtoehtoja.



Voileipäkakuissa olen rakastunut reunapursotuksiin ja tomaattiruusuihin. Pohja on kuin tyhjä kanvaasi johon voi maalata haluamansa taulun.


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...