3.10.2016

Porkkana-juustokakku


Koko kesä onkin vierähtänyt blogia päivittämättä. Kakkurintamalla on ollut niin kiireistä ettei tässä taloudessa ole paljon omaan tarpeeseen leivottu, saati uusia reseptejä kehitelty. Nyt syksyn tullen on kuitenkin taas enemmän aikaa panostaa myös tähän. Olin aivan varma että kolmen kuukauden hiljaiselo on karkottanut lukijat, mutta oli mukava huomata ettei kävijämäärät ole juurikaan laskeneet. Mukavaa että on vakiintunut lukijakunta!

Minulla on tänään syntymäpäivä ja jos tässä taloudessa jotain haluaa, pitää se leipoa itse. En osannut päättää kahden suosikkini välillä, joten yhdistin ne herkulliseksi porkkana-juustokakku pellilliseksi. Muhkeasta piirakasta riittää parillekymmenelle isot palat. Makuraadissa tänään oli sekä äitini että tätini ja molemmat (ehkä puolueellisesti) kehuivat tämän maasta taivaaseen.

Edit. 4.10.2016
Yleisön pyynnöstä lisäsin määrät desimittoina.


Porkkanapiirakka:

250g/3dl fariinisokeria
150g/1.5dl kidesokeria
4 kananmunaa
400g/4.5dl rypsi-/rapsiöljyä (luit oikein)
450g/6.75dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl ruokasoodaa
1rkl kanelia
1tl jauhettua inkivääriä
1tl suolaa
1tl vaniljasokeria
450g/n.2.5 ISOA porkkanaa soseena tai raasteena

-Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään.
-Levitä puolet seoksesta pellille leivinpaperin päälle.
-Tee tässä välissä juustokakkuseos valmiiksi.


Juustokakku:

250g/1prk maitorahkaa
200g/1prk maustamatonta Philadelphiaa
2 munaa
50g/0.5dl kermaa
100g/1dl sokeria
15g/1rkl maissitärkkelystä
30g/2rkl sitruunamehua

-Sekoita kaikki aineet yhteen. Älä vatkaa liikaa.
-Tiputtele lusikalla (isoja lusikallisia) puolet juustokakkumassasta sinne tänne porkkanamassan päälle.
-Tee samoin lopulle porkkanakakkumassalle.
-Ja vielä sama lopulle juustokakkumassalle.
-Halutessasi voi kevyesti marmoroida pintaa, mutta älä sekoita massoja liikaa tai niitä ei enää erota toisistaan.
-Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 35 minuuttia.
-Anna jäähtyä kylmäksi ennen kuorruttamista.





Kuorrute:

400g tomusokeria
100g huoneenlämpöistä voita
200g maustamatonta Philadelphiaa

-Sekoita tomusokeri ja voi murumaiseksi seokseksi.
-Lisää tuorejuusto ja vaahdota ilmavaksi (liika sekoittaminen löystyttää massan)
-Levitä pohjan päälle, palastele ja nauti!

48 kommenttia:

  1. Heip!

    Olisiko ohjetta mahdollista saada desi- yms mittoina? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisätty tänään desimitat :)

      Poista
    2. Kiitos tosi paljon! Viikonloppuna kokeiluun.. :)

      Poista
  2. Onnistuukohan mitenkään gluteenittomana? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvaa vehnäjauhot kaurajauhoilla ja lisää yksi muna vielä..?

      Poista
    2. Pitäisi onnistua suoraan gluteenittomana. Katso määrää tehdessäsi, ei ainakaan vähempää kuin phje sanoo. Saattaa tarvita hieman lisää mikäli on kovin löysän oloinen massa :)

      Poista
  3. Näyttää ja kuullostaa taivaalliselta! Kokeiluun ehdottomasti.

    VastaaPoista
  4. Näyttää ja kuullostaa taivaalliselta! Kokeiluun ehdottomasti.

    VastaaPoista
  5. Jos nämä määrät jakaisi esim. puoliksi, niin tulisiko siitä sitten sopivan kokoinen kakku pyöreeseen irtopohjavuokaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoan koosta riippuen, toki :) Huomioi tosin paistoajassa ja lämmössä, sillä mitä paksumpi kakku on, sitä kauemmin sen paistuminen kestää.

      Poista
  6. Voikohan tuon maissitärkkelyksen korvata jollain? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisella tärkkelyksellä eli perunajauholla vaikkapa. Tai jättää sitten vain pois. Se toimii sakeuttajana mutta onhan massassa kananmunakin.

      Poista
  7. Mitenköhän onnistuu tehdä muffari vuoissa??

    VastaaPoista
  8. Kiitos vielä tännekin, oli taivaallista. Porkkanoiden määrästä: suosittelisin käyttämään painomittaa tässä kohdalla. Itselle tuo 450 g oli aikamoinen kasa suht isoja porkkanoita.

    Muutenkin suosittelen käyttämään leipomisessa vaakaa. Leipominen on ollut digivaa'an ostamisen jälkeen paljon helpompaa/nopeampaa/tarkempaa kuin desimitoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaka on kyllä ehdoton apuväline myös leipomisessa vaikka jotkut ihmiset ovatkin sitä vastaan. Desimitoilla voi myös onnistua hyvin, mutta paino on aina tarkempi määre ja kaikille sama.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Mitäköhän öljyä olet käyttänyt?

    VastaaPoista
  11. Minuakin kiinnostaisi mitä öljyä olet käyttänyt? Ja laitoitko inkiväärin tuoreena vai kuivattuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavan ruokaöljyä. Rypsi-/rapsi siis. Inkivääri kuivattua jauhetta.

      Poista
  12. Testiin ehdottomasti viikonloppuna �� näyttää niin herkulliselta��kiitos ohjeesta��täälläkin kiinnosstaa mitä öljyä...soseutitko vai raastitko porkkanat.. miten tuo juustokakkumassa tehdään,sekoitetaanko siinäkin vain kaikki ainekset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisätty tarkennukset ohjeeseen. Ihan siis normaalia ruokaöljyä, olen tehnyt sekä soseella että raasteella. Juustokakkumassa sekoitetaan vain hyvin yhteen.

      Poista
  13. En harmikseni onnistunut glut leivonnassa. Porkkanakakkumassa oli ilmeisesti liian löysää (450g jauhoja, 4munaa) mitä en ymmärtänyt uuniin laittaessa, jolloin piirakka jäi höllyväksi ja sitten pinta lopulta paloi. Huomenna uusi yritys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gluteenittomassa versiossa pitää lisätä jauhojen määrää.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Mä paikastin kuorrutettuna ja ei mennyt miksikään - oli jopa mehevämpää viikon pakkasessa olon jälkeen.

      Poista
  15. Onkohan mulla vaa'assa vikaa, kun jauhojen gramma- ja desimitat ei täsmää sinne päinkään. Tavallisia jauhoja käytin. Viimeksi tein desimitoilla ja onnistui enemmän kuin hyvin. Nyt ajattelin punnita, mutta päädyin desimittoihin, kun useamman desin eron huomasin. Taarata muistin kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ero johtuu ihan mittaajasta, siksi en desimittoja suosi itse ollenkaan. Yhden desi on vähän vajaa, toisen desi on tiivis tasainen, kolmannen kukkurallinen ilmava. Olen desit mitannut punnitsemalla ensin raaka-aineiden määrät ja sen jälkeen siirsin ne desin mittaan. Paino on aina tarkempi mitta.

      Poista
  16. Mikähän meni pieleen...taikina oli "liisterimäistä" ja marmorointi hankala tehdä. Onko ohje isolle pellille, tuli vain ohut kerros taikinaa. Miten onnistunkin mokaamaan..

    VastaaPoista
  17. Minkä kokoiselle uunipellille olet tämän tehnyt? Niissä voi olla isoja eroja. Mun uunissa on sisämitoiltaan 33*43cm pelti. Joudun aina isontamaan piirakkataikinat.

    VastaaPoista
  18. Tämä oli aivan ihanaa herkkua! Tein tätä viikonloppuna eikä tätä paljoa pellillisestä jäänyt, kun oli vanhin tytär perheineenkin kahvilla.

    VastaaPoista
  19. Sain viime viikolla tuttavani tekemänä tällä ohjeella palan kakkua, se oli todella taivaallisen suussa sulavaa :) Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  20. Siis tässäkö ei vaahdoteta sokereita ja munia erikseen? Ehdin jo lyödä kaikki sekaisin, ihmettelin vain.

    VastaaPoista
  21. Onpa herkullisen näköinen! :) Minkä kokoiselle pellille ohje on? Sulatetaanko pakastettu kakku huoneen lämmössä? Mietin jos tekisin ja pakastaisin ilman päällistä, tuleeko kakusta vetinen sulaessaan? Olen aloittelija leipomisessa niin ei oikein kokemusta näissä asioissa.. :)

    VastaaPoista
  22. Millä kananmunat voisi korvata tässä reseptissä kuitenkin maun pysyessä suht samana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin kun muna allergiaa perheessä? Niin herkulliselta kuulostaa et menee kokeiluun. ��

      Poista
  23. Voikoha näitä pakastaa? ��

    VastaaPoista
  24. Kysyisin samaa kuin muutama aiempikin eli onko sulla minkä kokoinen pelti käytössä?

    VastaaPoista
  25. Taivaspiirakkaa - sanoi 8v poikani joka ei niin erimoisista herkuista välitä ;) Niin on!! Meillä on muuten 60cm uuni, ja aika iso pelti, tuli ihan reilun paksu tällä ohjeella, jos pieni pelti niin pienentäisin taikinaa!

    VastaaPoista
  26. Voi JUKU tämä on NAMIA!!!! Ah!! Kiitos reseptistä! <3

    – Lola

    VastaaPoista
  27. Juustokakkumassasta tuli kyllä niin lirua ettei sitä voinut lusikoida. Missähän meni vikaan? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi samoin. Aivan lirua oli..ei aiva tullu kuvan moinen mutta hyvää on!

      Poista
  28. Paras porkkanapiirakka ikinä, kiitos!

    VastaaPoista
  29. Hyvää tuli! Käytin öljyn sijasta margariinia ja maissitärkkelyksen sijasta ohratärkkelystä. Pellin koko oli 35x38 cm. Pohja kohosi hienosti ja paistumista seuratessa jännitti jo tuleeko reunojen yli. Nippa nappa pysyi sisällä. Jäähtyneenä pohjan paksuus oli 3 cm. Kuorrute oli ehkä turhankin makeaa (laitoin tomusokeria no 6,5 dl). Nappasin pakastimesta punaherukoita ja kokeilen huomenna toisiko ne sopivasti vastapainoa kuorrutteen makeudelle. Kiitos hyvästä ohjeesta! :-)

    VastaaPoista
  30. Onnistuu hienosti myös gluteenittomana! tein tällä kertaa ilman juustokakkuosuutta, ja sulatejuustopäällisellä, tuli niin herkullista että piirakka oli kadonnut alle vuorokaudessa :D

    VastaaPoista
  31. Moi! Onpa todella ihana idea : kaksi herkkua samassa lusikallisessa...🙂 Mietin tuota sokerin yhteismäärää!? Se kuulosti hirmu paljolta!
    Voisiko fariinisokeria laittaa vain 1.5 dl ja hienoa sokeria 1.5 ? Riittäisikö se silti tuomaan sopivan makeuden?

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...