9.11.2010

Sweet Chili -pitsaset


Lisätään nämäkin tänne, vaikkei näistä kovin kauniita tullutkaan. Makua tosin oli sitäkin enemmän! Suosittelen kokeilemaan.

Aluperäinen idea siis oli tehdä pizzakierteitä, mutta kaulitsin pitsapohjan liian ohueksi, jolloin se ei kestänytkään rullaamisen jälkeistä leikkausta, vaan jokainen pala romahti kasaan. Tämä olikin onni onnettomuudessa, sillä pitsapohjasta tuli todella rapeaa, eikä se jäänyt sellaiseksi taikinamaiseksi niinkuin yleensä (ainakin minulla) käy. Lisäksi täytettä oli mukavasti kaikkialla, kun täytteet rullataan taikinan sisään.

Anoppi oli tälläisiä tehnyt, hieman eri täytteellä, mutta häneltä sain idean Sweet Chili -kastikkeen käytöstä. Kiitokset anopille!



Pitsapohja:

1 pss kuivahiivaa
2 dl vettä
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
4 rkl öljyä

Kaikki ainekset sekaisin, muista kädenlämpöinen vesi. Taikina kohotellaan kaksinkertaiseksi.

Kohonnut taikina kaulitaan ohueksi suorakaiteen malliseksi levyksi.



Täytteet:

Sweet Chili -kastiketta
400 g jauhelihaa
200 g salamirouhetta
1 pss Emmental-raastetta
pizzamaustetta, jauhelihamaustetta

Levitä Sweet Chili -kastiketta ohuelti kaulitun pitsapohjan päälle.

Paista jauheliha ja mausta se jauhelihamausteella. Levitä pitsapohjalle.

Lisää salamirouhe ja ripottele päälle juustoraaste (säästä hieman juustoraastetta ripoteltaviksi valmiiden pitsasten päälle).

Ripottele juuston päälle pitsamaustetta.

Rullaa taikina rullaksi ja leikkaa siitä n. 3 cm paksuisia siivuja, jotka siirretään varovasti uunipellille.

Ripottele pitsasten päälle loppu juustoraaste.

Paista pitsasia 225 asteessa 12 minuuttia.

Edit. 11.11.2010
Ensi viikolla teen näitä Cheddar-juustolla.



8.11.2010

Hello Kitty -kakunkoriste


Tälläisen tein eilen sokerimassasta tyttäreni 1-vuotis syntymäpäivää varten valmiiksi.

Ei se nyt ihan täydellinen ole, mutta ihan hyvä ensimmäiseksi Hello Kittykseni.



6.11.2010

Kinkku-salami -voileipäkakku


Tyttäreni 1-vuotis syntymäpäivät ovat parin viikon päästä ja sitä ajatellen tein tämän harjoitusvoileipäkakun. En ole koskaan aiemmin tehnyt voileipäkakkua, olen keskittynyt lähinnä niiden syömiseen =D

Ulkonäköön olen ihan tyytyväinen. Mausta en osaa vielä sanoa, kun pitää odottaa että yövuorolainen herää uniltaan. Päästään sitten tuhoamaan tämä kakku kahdestaan. Tai no, saa neitikin vähän maistaa.

Nälkä olis kyllä jo kamala. Huomaiskohan ukko jos palanen puuttuu?

 

Kokosin kakun leipävuokaan, jonka vuorasin ensin kelmulla. Kakku irtosi ilman ongelmia ja oli erittäin helppo kasata. Valmiin kakun päälle laitoin vielä kelmun ja painoksi maitotölkin. Annoin olla yön yli kostumassa.

Leipinä käytin vaaleaa paahtoleipää ja Realia. Jokainen siivu on kostutettu lihaliemellä.

Välissä on kahta eri täytettä:
Kinkkutäytteessä on kinkkurouhetta, paprika-chili -tuorejuustoa ja ananasmurskaa.
Salamitäytteessä on salamirouhetta, italiansalaattia ja amerikan kurkkusalaattia.



Kakku on päälystetty maustamattomalla tuorejuustolla. Sivujen koristeet ovat cheddarkukkia, joihin pursotin tuorejuustolla keskustan. Pienemmät tähdet/kukat ovat kurkkua. Alareunasta olisi tullut siistimpi jos siihenkin olisi tehnyt pursotukset, mutta huomasinpa asian vasta nyt...



Päällä on kinkkurullia, jääsalaattia, metwurstikukkia, kirsikkatomaattia, kurkku-tähtiä ja tuorejuustopursotusta.


5.11.2010

Pitkon letitys kuudella


Törmäsinpä ohjeeseen, miten letitetään kuudella säikeellä. Pitihän sitä sitten kokeilla, kun viimeksi olen tainnut pitkoa letittää yläasteen kotitaloustunnilla.

Ihan heti en tuota letitystekniikkaa tajunnut, siksi pitkosta tuli aika kuivaa, kun jouduin pariin otteeseen vaivaan säikeet takaisin isoksi klöntiksi. Taitaa mun luetun ymmärtämisessä olla ongelmia =D

Pitkän taistelun jälkeen sain pitkon letitettyä. Loppuviimein se olikin aika yksinkertaista. Kello tosin oli jo sen verran etten malttanut jäädä pitkoja nostatteleen, vaan heitin ne suoraan uuniin. Siksi varmaan repesivät tuosta keskeltä, kun nousivat niin nopeasti.

Onneksi köyhät ritarit on keksitty!




Lähtötilanne on siis tämä: kuusi yhtä pitkää säiettä, jotka ovat pituudeltaan vähän pidempiä kuin mitä aiot pitkosta tehdä. Nipistin ne päistä yhteen, sillä käänsin pitkon päät lopussa pitkon alle.



Ensiksi viedään toinen oikealta kaikkien säikeiden yli.


Seuraavaksi ensimmäinen oikealta siirtyy keskelle, eli kahden seuraavan yli.



Sitten sama vasemmalta. Toinen vasemmalta...



...menee kaikkien yli.



Ja ensimmäinen vasemmalta menee keskelle, eli kahden yli.

Tätä toistetaan vuoron perään kummaltakin puolelta.

 

Ja valmis pitko näyttää tältä. Ei nyt ihan kauneimmasta päästä, mutta....

Sitten vain pitko kohoamaan!

Pitkon alapuolelta näkee onko se letitetty oikein, alapuoli nimittäin näyttää samalta kuin yläpuoli, eli tavallaan siltä kuin olisi kaksi lettiä päällekäin.

Lisäilen tänne myöhemmin myös neljällä ja viidellä letityksen.



3.11.2010

Kinkku-pekoni muffinssit


Ukon toiveesta tein suolaisia muffinsseja, pääsin samalla testaileen uutta muffinssivuokaani joka maksoi Lidlissä peräti 5e.

Kuulemma leivon vaan kaikkea makeaa... Mistähän johtuu? :D


Taikina (24 kpl):

4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1.5 tl valkosipulijauhetta
1.5 tl paprikajauhetta
2 tl leivinjauhetta
100 g juustoraastetta
2 munaa
2.5 dl ruokakermaa
0.5 dl öljyä
Felix mustapippuriketsuppia
1 pkt pekonia
puolikas paprika
sipulia
200-300 g kinkkurouhetta

Sekoita jauhot, mausteet, leivinjauhe ja juustoraaste keskenään. Lisää munat ja kerma sekä öljy, sekoita hyvin.

Pilko pekoni, sipuli ja paprika. Paista niitä pannulla kunnes pekoni on kypsää, ja paprikat ja sipulit pehmenneet.

Lisää pekoni, paprika, sipuli ja kinkkurouhe taikinaan. Lorauta ketsuppia mukaan ja sekoita tasaiseksi.

Annostele muffinssivuokiin. Vuoat saavat olla melkein täynnä, sillä tämä taikina ei nouse niin hirveästi että se valuisi yli reunojen. Ripottele halutessasi pinnalle juustoraastetta.

Paista 200 asteessa 20 minuuttia. 

Muffinssit irtoavat nätisti paperivuoista kun niiden antaa jäähtyä rauhassa.

Muffinsseihin saa vaihtelua vaihtamalla kinkun esim. jauhelihaan tai pilkottuihin kanasuikaleisiin. Juustona voi käyttää esim. tuorejuustoa tai aurajuustoa. Kasviksia voi vaihdella ja kokeilla vaikkapa ananasmurskaa. Eli vain mielikuvitus on rajana!



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...