30.5.2016

Kasvisvoileipäkakku


Sopivasti valmistujaisten alla jaan tämän makoisan reseptin täysin kasvistäytteiseen voileipäkakkuun. Ohje on hyvin muunneltavissa erityisruokavalioihin sopivaksi.

Kakusta syö 15-20 ihmistä, riippuen muista tarjottavista ja siitä, kuinka voileipäkakkufaneja syöjät ovat. Täyte on laskettu kahteen runsaaseen väliin, mutta sitä riittää kyllä kolmeenkin jos haluat tehdä kakusta isomman lisäämällä siihen vielä yhden kerroksen leipää. Osta tällöin myös yksi paahtis lisää, sillä yhdestä pussista riittää vain kolmeen leipäkerrokseen.




Täyte:

2 pss Koskenlaskija-murua
400g vispikermaa
400g maustamatonta (tai maustettua makusi mukaan) tuorejuustoa
200g paprikaa kuutioina
150g omenaa raasteena
140g kurkkusalaattia
100g Creme Fraichea
1 rkl sitruunamehua
1 tl mustapippurijauhetta
1 tl paprikajauhetta

-Vaahdota kerma yhdessä notkistetun tuorejuuston kanssa.
(-Raasta omena ja pilko paprikat.)
-Lisää omenaraasteeseen sitruunamehu ehkäisemään tummumista.
-Sekoita kaikki aineet keskenään tasaiseksi seokseksi.


Lisäksi:

1 pussi Fazer Ruispaahtoa
1 kasvisliemikuutio
5 dl vettä

-Kiehauta vesi ja liota siihen kasvisliemikuutio.
-Leikkaa leivänpaloista reunat pois. Kantapalat voit syöttää vaikka sorsille.
-Kasaa kakku laittamalla pohjalle ensin kuusi palaa leipää eli 2 x 3 palaa, kostuta ne. Lisää sitten puolet täytteestä, jälleen kuusi palaa leipää ja kostuke, jne.


Kuorrutteeseen:

200g tuorejuustoa
5 dl vispikermaa

-Notkista tuorejuustoa hieman ja vaahdota kerma yhdessä tuorejuuston kanssa.
-Levitä kakun päälle siten että se peittyy ja halutessasi pursota kakun reunat.


Koristeluun:

esimerkiksi salaattia, basilikaa, kirsikkatomaattia, carambolaa, rypäleitä ja litsejä.


25.5.2016

Vadelma-laku -kakku kevään juhliin


Tämän kevään juhlapöydät kruunaa trendikäs vadelman ja lakun liitto tässä ihanassa pinkki-mustassa kakussa. Kakusta löytyy sisältä appelsiinilla maustettu pohja, vadelmapyrettä ja lakumoussea. Päällinen on kuorrutettu vadelman makuisella marenkikreemillä ja lakuganachella.

Panda lanseerasi kevään aikana uuden pehmeän lakritsi-fudgen, joka sopii leivonnan lisäksi toki syötäväksi sellaisenaan. Jos pidät Pandan lakusta, tykkäät kyllä tästäkin. Kermaan sekoitettuna fudge maistui aivan lakujäätelöltä, joten sitä aion tehdä seuraavaksi! 

Blogirinkiläiset ovat luoneet fudgesta monta ihanaa reseptiä, näet ne kaikki tästä.



Appelsiinipohja (2 x 20cm vuoka):

300g voita
300g sokeria
300g vehnäjauhoja
5 munaa
2tl leivinjauhetta
1 pss Dr Öetker appelsiinikuoriraastetta

-Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri hyvin kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.
-Lisää munat yksitellen ja vatkaa joka välissä niin kauan että kananmuna on yhdistynyt massaan, ennen uuden munan lisäämistä.
-Lisää viimeisenä jauhot, leivinjauhe ja kuoriraaste, kääntele hyvin sekaisin.
-Jaa massa tasan kahteen 20cm vuokaan, joissa on leivinpaperi pohjalla ja rasvatut reunat.
-Paista 175 asteessa n. 25 minuuttia tai kunnes kypsä.
-Jäähdytä kylmäksi ja halkaise kumpikin pohja keskeltä kahteen osaan.

Vinkit!
-Voit kostuttaa pohjaa kevyesti vaikkapa sitruunalimulla. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
-Mikäli kahvikakkumainen pohja ei iske sinuun, voit tehdä normaalin sokerikakkupohjan ja maustaa sen kuoriraasteella.


Vadelmapyre:

200g vadelmia
0.5dl sokeria

-Kiehauta vadelmia ja sokeria kunnes vadelmien rakenne hajoaa.
-Voit halutessasi paseerata seoksen, jotta vadelman "kivet" eivät rousku hampaissa.
-Jäähdytä.


Lakumousse:

6dl vispikermaa
10 kpl Panda laku-fudgepatukkaa
0.5dl neutraalia hyydykejauhetta

-Kuumenna kerma ja lisää sinne pilkotut patukat.
-Sekoittele miedolla lämmöllä kunnes kaikki fudge on sulanut.
-Kaada seos laakeaan astiaan jotta se jäähtyy nopeammin.
-Vie astia kylmään ja anna olla siellä kunnes seos on jääkaappikylmää.
-Vaahdota seos ja lisää vaahdotuksen loppupuolella hyydykejauhe.

Vinkit!
-Neutraalia hyydykejauhetta saa leivontarvikekaupoista, voit myös korvata tämän vaniljakreemijauheella.


Vadelma-marenkikreemi:

100g valkuaisia
200g sokeria
300g kookosrasvaa
150g vadelmapyrettä/tuoreita vadelmia

-Laita sokeri ja valkuaiset lämmön kestävään astiaan ja kuumenna niitä vesihauteessa 60 asteeseen, kunnes sokerikiteet ovat sulaneet. Tätä vaihetta ei voi skipata!
-Kaada kuuma seos yleiskoneen kulhoon ja vaahdota marengiksi. Anna koneen pyöriä vaahdottamisen jälkeen hiljalleen, kunnes seos on jäähtynyt.
-Pehmennä kookosrasvaa kevyesti mikrossa, älä sulata.
-Lisää kookosrasva pieninä paloina marengin sekaan ja vaahdota hyvin kreemiksi.
-Lisää viimeisenä vadelmapyre.

Vinkit!
-Mikäli seos näyttää juoksettuneelta/löysältä, vie se kylmään ja vaahdota hetken päästä uudelleen.
-Jos taas kreemi jähmettyy liian kovaksi, voit lämmittää sitä varovaisesti vesihauteessa, jolloin se notkistuu uudelleen levitettäväksi.


Lakuganache:

1.5 dl vispikermaa
6 kpl Panda lakufudgepatukkaa

-Kuumenna kerma ja lisää sinne pilkotut patukat, keitä miedosti kunnes patukat ovat sulaneet sekaan.
-Jäähdytä ennen kuorruttamista.


Kokoaminen:

-Levitä kakkupohjalle ensin vadelmapyrettä ja siihen päälle lakumoussea, kasaa kuten täytekakku normaalisti.
-Kakkuun tulee kolme täyteväliä.
-Anna jähmettyä kylmässä ennen kreemitystä.
-Levitä kreemiä koko kakun päälle ja reunoille, siloita paletilla. Kookosrasvan takia kreemi jämähtää kovaksi, joten voit siloitella jämähtämisen jälkeen kuumentamalla palettia.
-Vie kakku kylmään jotta kreemipinta jähmettyy.
-Kuorruta kakku lakuganachella, valumat saadaan aikaiseksi ohjaamalla ganachea sieltä täältä reunojen yli vaikkapa paletilla.
-Koristele tuoreilla marjoilla.




 Yhteistyössä:





27.4.2016

Omar-munkit


Fazerilta ilmestyi kevään aikana Omar-munkki, joka innosti minua luomaan oman version siitä juuri sopivasti vapuksi. En valitettavasti ehtinyt maistamaan Fazerin versiota jotta tietäisin kuinka lähelle osuttiin, mutta omistani tykkäsin kovasti. Useampikin ihminen on Omar-munkkien perään huudellut, joten niiden menekki on todennäköisesti yllättänyt jopa valmistajan. Mutta, nyt voit onneksi valmistaa munkkisi alusta loppuun asti itse. Saadaanko tästä yhtä hyvä hitti kuin viime vuoden Arnoldsin kaltaiset kinuskidonitsit olivat? Kokeile ja kommentoi!


Munkkitaikina (n. 44 kpl):

500 ml vettä
500 ml vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100g hiivaa
250g sokeria
150g voita
3kpl kananmunaa
20g suolaa
n. 1900g vehnäjauhoja

-Tee munkkitaikina ja vaivaa se hyvin. Anna levätä kulhossa n. 10 minuuttia.
-Paloittele taikina 80g paloihin ja muotoile ne pyöreäksi.
-Ota pelti ja aseta sille leivinpaperi. Öljyä leivinpaperi kevyesti ja aseta munkit sen päälle kohoamaan. Öljy estää munkkeja tarttumasta paperiin kiinni. Peitä liinalla ja anna kohota hyvin.
-Lämmitä öljy 180 asteeseen ja paista munkit molemmin puolin kullanruskeiksi. Tarkista ensimmäisestä kypsyys keskeltä, ettei munkit jää raa'aksi. Näin ei pitäisi käydä jos niitä on nostatettu ennen paistoa tarpeeksi! Nostattamaton munkki ei myöskään kellu vaan uppoaa ja palaa.
-Nosta valmiit munkit jäähtymään talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy paperiin.

 Vinkki!
-Tehosta kohoamista laittamalla pelti uuniin jota on lämmitetty hieman. Hieman tarkoittaa alle 50 astetta. Suihkuta pintaan hieman kosteutta (vettä) suihkepullolla, jotta pinta ei kuivu.



Täyte:

440g (2pss) Omareita
200g kermaa

-Kuumenna kerma ja Omarit kattilassa, sekoittele hiljalleen kunnes Omarit ovat sulaneet ja seos on tasaista. Varo ettei pala pohjaan!
-Anna jäähtyä hetki ja pursota munkkityllan avulla munkin sivusta täytettä sisään.



Kuorrute:

440g  (2pss) Omareita
100g kermaa

-Tee samoin kuin täytteen kanssa.
-Anna jäähtyä hetki ja kuorruta munkit. Käytä käsineitä ja varo polttamasta itseäsi, kuorrute on kuumaa.
-Vie kuorrutetut munkit hetkeksi kylmään jotta päällinen jähmettyy.
-Koristele halutessasi suklaaraidoilla.



19.4.2016

Pirteä piirakka


Jostain kumman syystä marjat eivät ole liikahtaneet pakastimestani mihinkään kuluneen talven aikana. Siksipä niitä täytyykin alkaa tunkemaan monenlaisiin leivonnaisiin, jotta saadaan tilaa uusille. Tähän helppoon yhden kulhon piirakkaan upposi mansikoita ja vadelmia, lisäksi siinä maistuu sitruuna ja lime. Mukavan erilainen ja raikas yhdistelmä. Kokonainen pellillinen herkkua.



Pohja:

4dl sokeria
8dl jauhoja
200g voisulaa
2tl leivinjauhetta
3 munaa
3dl kermaa

Lisäksi:

200g vadelmia
200g mansikoita
3prk Arlan lime&sitruuna -rahkaa

-Sekoita keskenään sokeri ja jauhot, lisää voisula ja sekoita käsin murumaiseksi seokseksi.
-Ota murua 2dl sivuun.
-Lisää loput aineet jäljelle jääneeseen seokseen ja sekoita tasaiseksi.
-Kaada pellille leivinpaperin päälle ja levitä tasaiseksi.
-Notkista rahka ja levitä sellaisenaan pohjan päälle.
-Ripottele marjat seuraavana, pilko mansikoita tarvittaessa pienemmiksi.
-Lisää viimeisenä muruseos.
-Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 50 minuuttia kunnes kypsä.
-Peitä reunat foliolla jos ne alkavat tummua liikaa.

12.4.2016

Banaani-suklaa -donitsit

 

Kaapissa vuoden päivät seissyt donitsipelti pääsi viimein käyttöön, kun piti keksiä jotain käyttöä jälleen mustuneille banaaneille. Aina ei jaksaisi banaanikakkuakaan tehdä. Mikä siinä onkin, että silloin kun niitä ei ole niitä tekee mieli, mutta sitten kun niitä on niin ei tulekaan syötyä? Ikään kuin banaanit mustuisivat tahallaan pöydällä, että niistä on pakko leipoa jotain...

Täytyy kyllä tunnustaa että kuunaan en ole suuhuni peltidonitsia laittanut, joten ei ole hajuakaan siitä millaisia näiden tulisi rakenteeltaan olla. Olen suosinut rasvassa paistettavia donitseja ja tavallisia munkkeja. Ei minulla kuitenkaan valittamista ollut, joten olettaisin lopputuloksen olevan sitä mitä pitikin; banaanista ja suklaista. Välillä tuntuu että ihmiset olettavat minun tietävän kaikesta kaiken, no en todellakaan tiedä! Yllätän välillä itsenikin. Tämä leipominenkin on alana loputon suo: aina on lisää opittavaa.



Banaanidonitsit (24 kpl):

2 munaa
65g fariinisokeria
65g kidesokeria
3 mustaa banaania
100g voisulaa
50 ml maitoa
250g jauhoja
2tl leivinjauhetta
0.5tl kanelia
50g suklaarouhetta (vapaavalintainen)

-Vaahdota sokerit ja munat.
-Sekoita kuivat aineet keskenään.
-Sekoita märät aineet ja muussaa sekaan banaanit.
-Kääntele kaikki aineet hyvin keskenään tasaiseksi massaksi.
-Suihkauta donitsipellille vuokraspraytä.
-Pursota donitsipellin koloon massaa siten että pelti on 3/4 osaa täynnä.
-Paista heti 175 asteessa uunin keskiosassa 10 minuuttia.
-Jäähdytä ennen irrottamista ja kuorruttamista.


Suklaakuorrute:

75g tummaa suklaata
75g maitosuklaata
75g kermaa

-Kuumenna kerma kiehuvaksi, pilko sillä välin suklaa.
-Kaada kuuma kerma suklaan päälle ja anna sulaa.
-Sekoita tasaiseksi.
-Jos lämpö ei riittänyt kaiken suklaan sulamiseen, laita suklaakulho vielä vesihauteelle ja kuumenna kunnes loppu suklaa on sulanut.
-Dippaa kun hieman jäähtynyt.
-Koristele heti.
-Nosta kylmään, jotta suklaa kovettuu.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...