30.10.2015

Angry Bird-, Reino- ja ruusukekakku


Viime viikonloppuna tuli tehtyä niin monta kakkua ettei meinaa ehtiä päivittämään niitä pois alta, kun on jo uudet kuvat kamerassa odottamassa. Joten, kavalkaadi olkaapa hyvät.

Siirin syntymäpäiville toivottiin lila-valkoista ruusukepursotus-kakkua, joka on muodostunut jo tavaramerkikseni. Ja mikäs siinä, tykkään niitä pursotella ja vähällä saa näyttävän kakun. Vuoden vaihteen jälkeen aion pitää ensimmäisen pursotuskurssini ja siellä tehdään ruusukepursotuskakku, joten kannattaa pitää silmällä koska kurssi-ilmoitus tulee.


Aleksin kastekakkuun haluttiin tähtiä ja vaaleansiniset Reinot. Täytteistä ei ole hajuakaan. Epäolennaiset asiat tuppaa häipymään samantien mielestä.


Lasten synttäreille pyydettiin tekemään musta Angry Bird eli Pommi. Normaalista puolipyöreästä muodosta poiketen tein tällä kertaa tavallisen kakun jonka kansi-osassa on linnun kasvot. Kuva kakusta siis suoraan ylhäältä päin.

28.10.2015

Kemia-kakku/Chemistry Cake


Erään pojan syntymäpäiväkakkuun ei ollut mitään muuta ohjeistusta kuin aihe, joka oli tiede. Lupasin keksiä siitä jotain vaikka pää löi kyllä ihan tyhjää. Tiede on niin laaja käsite.

Aikani nettiä selattuani törmäsin kakkuun jossa oli käytetty ylläolevaa ideaa kaatuineista koeputkista. Kaikki koristeet ovat sokerimassaa. Valmiin kakun höyrytin kiiltäväksi kohdista joissa valuu nestettä.

Kaksi junakakkua


Eeliksen ensimmäisen syntymäpäivän kunniaksi tein toisen version alla olevasta junakakusta, joka meni jo pari viikkoa sitten. Tästä jälkimmäisestä tuli kivempi, taas huomaa että harjoitus tekee edelleen mestarin. Pidän todella paljon näistä kakuista, joissa koristelu on kakun sivulla, vaikka niihin ei pysty tekemään koristeita etukäteen. Aikataulullisesti tälläisen kakun tekemiseen kuluu siis enemmän aikaa.


27.10.2015

Eelin kerros-kastekakku


Eelin äidillä oli toiveissa kerroskakku, jossa olisi koristeena kaksi nallea. Kakku on toteutettu esimerkkikuvaa mukaillen. Myös nimi haluttiin esille, joten asetin sen viiriin kaiken yläpuolelle.

Viiri on ihan tavallista paperia ja langat ompelulankaa, tikut varrastikkuja ja nimikirjaimet painoin Tigerista ostetulla leimasinsetillä. Tavallista mustetta siis, mutta viirihän ei ole kakkuun kosketuksissa eikä sitä kukaa syö, joten...



26.10.2015

Avengers Cake


Williamin syntymäpäiville tilattiin 25 hengen Avengers-aiheinen kakku. Toteutus on tehty melko suoraan esimerkkikuvasta. Sisällä oli vaalea pohja ja vadelma- sekä valkosuklaamousset.

Avengerit ovat Marvelin supersankari-kokoonpano. Tässä kyseisessä kakussa heistä esiintyvät Thor, Kapteeni Amerikka, Hulk ja Ironman.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...