14.4.2011

Pikku-Myy kakkua Meealle






Meean äiti tilasi kakun neidin ensimmäisille syntymäpäiville, joita siis juhlitaan tänä viikonloppuna.

Onnea Meea!

Äidin toiveena oli yksinkertainen kermakakku Pikku Myyn kuvalla. Toiveena myös teksti Pikku Meea 1v. suklaalla spritsattuna. Toivottavasti tämä on nyt tarpeeksi yksinkertainen. Ensimmäinen kakku joka ei saanut helmiäiskastetta :D

Kakku on reilu 20 hlön kakku, sisällä sipaisu mansikkamarmeladia sekä mansikka-tuorejuusto -täyte. Kostutukseen käytin tilkan appelsiinimehua. Päällinen vaahtismassaa hiukan marmoroituna. Spritsaus tummaa suklaata, Myy taitaa olla vähän sitä sun tätä massaa :D

Myyn naaman kanssa oli vähän haasteita. Kai tuon tunnistaa Myyksi? Ei millään meinannut saada aikaiseksi sitä juroa naamaa. Ensin mietin voiko synttäreille tehdä perus Myytä, kun on kuitenkin iloinen juhla kyseessä, ja kokeilin saada aikaiseksi iloisen Myyn. Ei se hymynaama vain jotenkin istunut Myyn naamalle. Harvemmin Myytä kyllä näkee hymyilemässä.

Suklaan spritsaus oli myös ensimmäinen kerta. Mielestäni ihan onnistunut.

Testailin täytteeseen fruktoosin käyttöä makeutusaineena. Korvasin osan tomusokerista fruktoosilla. Rouva-V oli blogissaan testannut rypälesokeria caipirinhamousseen, tuo kuulemma maun paremmin esiin. Mielestäni fruktoosilla oli sama vaikutus, näkyy paketissakin lukevan että tuo maut paremmin esiin. Fruktoosi on makeampaa kuin tavallinen sokeri, joten sitä tarvitsee vähemmän. Lisäksi fruktoosia on helpommin saatavilla kuin rypälesokeria.

8.4.2011

Pääkallokakku




Ystäväni järjesti aviomiehelleen yllätysjuhlat 25-vuotis synttäreiden kunniaksi, sinne matkasi tämä kakku. Oli kuulemma 'sairaan hyvää'.

Toiveena oli pääkallo-aiheinen kakku, vihjailtiin myös synttärisankarin pitävän valkosuklaasta. Muutoin tuli toteutuksen suhteen ihan vapaat kädet. Kakussa on 4 munan pohja, sisällä valkosuklaamousse, sipaisu Lemon Curdiä (sitruunatahnaa) ja pinnalla lakritsikinuski. Pursotukset ihan Floora Vispiä. Kallo ja luut ovat vaahtokarkkimassaa, tomutettu mustalla tomuvärillä, pinnalla suihkaus helmiäistä. Kai sen nyt kalloksi tunnistaa? :D

Alunperin ajattelin tehdä massapäälysteisen kakun, mutta ainakin tuo musta sokerimassa maistuu melko pahalle ja marsipaania en tähän hätään saanut, joten päädyin lakritsikinuskiin ja kermapursotuksiin. Pursotukset yritin pitää yksinkertaisina, että kakku käy aikuiselle miehelle. Lakritsikinuski on suoraan Kinuskikissalta. Vinkkinä halvempaan lakukinuskiin: käytä lakritsikastiketta! Ajaa saman asian, mutta halvempaa kuin Kick-patukat. Vertasin nimittäin tuoteselosteita kaupassa, ne sisältää melkein samoja aineita. Ainoa miinuspuoli on maku, sillä ainakin Rainbown lakritsikastikkeessa, joka muuten oli kyllä ainoa lakukastike koko kaupassa, on seassa myös salmiakkia. Eli maku on erilainen, paitsi jos löytää sellaisen lakukastikkeen mikä maistuu vain lakulle.

Tässäpä ideaa jatkokehittelylle. CM:ssä nimittäin myydään mansikka- ja vadelmakastiketta, joten jos tuoteseloste täsmää, voi tehdä myös mansikka- ja vadelmakinuskia! ;)

3.4.2011

Lehmä&Harrikka -kakkua Antille.








Johan oli kuvapläjäys! Antin 40 -vuotis synttärijuhliin meni siis tämäkin kakku, joka oli saanut osakseen paljon ihastelua. Tarina kakun takana on tämä:

Antti on maatilan isäntä. Ei ihan tavallinen sellainen, vaan pitkätukkainen moottoripyöriä rakastava maajussi. Sanotaanko näin, että ulkonäön perusteella ei heti uskoisi Antin viihtyvän navetalla :D Pariin otteeseen olen kuullut, että heidän tilaltaan on karannut ilmeisen vapaudenkaipuusta kärsiviä lehmiä, jota on metsästetty pitkin maita ja mantuja.

Tässä kakussa tämä kyseinen karkuteillä oleva ammu on varastanut Antilta pyörän ja hurjastellut sillä niitylle pötköttämään ketarat ojossa. Siinä kiireessä on jäänyt nopeusrajoituksetkin huomioimatta. Piilotin tähän liikennemerkkiin Antin iän. Lisäksi Harrikan rekkari paljastaa kyseisen Antin sukunimen. Pyörään katsoin mallia ihan oikeasta Harrikasta, tosin en jokaista nippeliä alkanut väsäämään kun en pyöristä itse mitään ymmärrä. Mutta ainakin oma ukkoni kyseiseksi pyöräksi tunnisti. Kuulemma V8 moottori (tai jotain sinne päin), tunnistaa noista putkista jotka menee V:n muotoisesti :D

Sisällä 5 munan kaakaopohja, kostutus omenamehulla. Välissä mansikkamousse. Päällinen itsetehtyä vaahtismassaa jonka alla sokericreme. Ruoho on pikeeriä, koristeet vaahtismassaa.



Puna-valkoista kermakakkua Antille.





Antin 40-vuotis päiviä juhlittiin eilen. Hänen vaimonsa soitti minulle viime viikolla ja kysyi, josko voisin tehdä juhliin 50 hengelle kakkua siten, että päivälle olisi kakkua noin 35 hengelle ja 15 hengelle illaksi.

Päivän kakusta tuli 10 munan pohjalla varustettu appelsiinimoussetäytteinen pläjäys. Kostutus appelsiinimehulla, pursotukset Floora Vispiä. Punaisen värin sain, kun sekoitin kermaan ensin kaakaojuomajauhetta, sitten punaista ja ruusunpunaista väriä. Eikä tarvinnut edes koko purkkia väriä :D Mousse meni jotenkin näin:



Appelsiinimousse:

8 dl vispikermaa
200 g appelsiinituorejuustoa
1 appelsiinin kuori ja mehut
2 rkl vaniljasokeria
2 dl (?) tomusokeria
1 dl appelsiinituoremehua
4 kpl liivatelehteä

Oli kuulemma maistunut hyvin. Seuraavaan päivitykseen sitten se oma ylpeyden aiheeni... Tähän astisista paras kakkuni! ;)

2.4.2011

Kim-pojan 1-vuotis kakku vol. 2







Viikon takaiselle synttärisankarille lähti myös tämä kakku. Samalla idealla kuin Kimin ensimmäinen kakku, mutta koska en halua tehdä samanlaisia kakkuja, ovat pursotukset ja koristeet hieman erilaisia.

Kyseessä on 20 henkilön kakku, jälleen hieman runsas sellainen. Sisällä kaakaopohja, kostutus vaniljamaidolla. Geisha- ja valkosuklaa-täytteet. Päällä itsetehty MMF jonka alla tällä kertaa Pullahiiren sokericreme, kengät ja palikat myös vaahtismassaa.

Kakkupäivitystä tulossa lisää, mm. kakku joka sanoo WROOM! ja MUU! ;) Pysykää linjoilla.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...