5.1.2016

Maisa Hiiri


Maisa Hiiri lukeutuu myös näihin hahmoihin, joista eilen kirjoitin. Onneksi olen jälleen paria asiaa ja hahmoa viisaampi ja ensi kerralla tiedän mitä olen tekemässä, jos samasta aiheesta vielä tulee tilaus.

Maisa Hiirtä toivottiin siis koristeeksi Maisa-nimiselle tytölle kastekakkuun. Muutoin sain ulkonäön suhteen vapaat kädet. Olen itse nyt ihastunut käyttämään näitä suuria rusetteja kakun kyljessä.


4.1.2016

Pipsa possu


Juuri ennen joulua meni monta kakkua joissa esiintyy joku lasten suosima piirroshahmo, josta minulla ei ole käryäkään miltä se näyttää. Pipsa Possu lukeutui näihin. Onneksi aina löytyy joku, jostain päin maailmaa, joka on tehnyt vastaavanlaisen kakun. Muutamaa ideaa yhdistelemällä syntyi tämä prinsessakeijukainen nimeltä Pipsa.

3.1.2016

Timppa-kakku/Timmy Time cake


Timppa-lammas oli aiheena Pinjan synttärikakkuun. Jouduin jälleen oikein Googlettamaan mikähän lammas mahtoi olla kyseessä. Timppa on ilmeisesti Late-lampaasta tuttu "vauva"-lammas. Tosin äiti-tuttavani tiesivät kertoa että Timppa on nykyisin jo isompi eikä enää käytä tuttia. Omaan silmääni kaikki lampaat näyttivät ihan samoilta ja koin vaikeaksi sen, miten erotan ne toisistaan siten että sankarikin Timpaksi lampaan tunnistaa.

Alunperin ideanani oli tehdä tuttu puolipallon muotoinen vaahtokarkeilla päälystetty lammas. Mutta koska kaikki ovat sen jo tehneet, piti keksiä jotain uutta lampaan suhteen. Vaahtokarkkeja käytin kuitenkin, mutta eri tavalla mitä totuttu.


2.1.2016

Pikku Myy pulkkamäessä

 

Tämä kakku sai tekijänsä niin hyvälle tuulelle. Ennen niin yrmeänä nähty Pikku-Myy hymyilee leveä virne kasvoillaan. Väkisinkin alkaa omatkin suupielet kääntyä ylöspäin.

Päivittelen tällä viikolla ennen joululomaa tehtyjä kakkuja urakalla. Tästäkään ei valitettavasti ole sen kummempaa muistikuvaa koosta tai täytteistä.


16.12.2015

No bake fudge



Jottei joulunamien valmistuksessa vaihtoehdot loppuisi kesken, on tässä kolme äärettömän helppoa Fudge-ohjetta samassa. Ohjeet ovat ns. no-bake -versioita, eli ne eivät vaadi minkäänlaista keittämistä, tai mittareita lämpötilan seurantaan.

Suklaapohjaiset fudget ovat koostumukseltaan samettisia ja suussa sulavia, suutuntuma on erilainen kuin keitetyssä fudgessa joka on kiteinen, kuivempi ja murenevampi. Koska näissä fudgeissa on suklaata, suosittelen niitä säilytettäväksi viileässä tarjoiluhetkeen, jotta ne eivät turhaan pehmene huoneenlämmössä.

Edit 18/12/15 Lahjaksi pakkaamisesta tuli kyselyitä. Jääkaappisäilytys ei siis ole pakollinen, mutta viileä suositeltavaa ettei tule ikäviä yllätyksiä. Jokaisen kodin sisälämpötila kun on erilainen. Testasin  tosin asian ja annoin palan olla yön yli huoneenlämmössä eikä se pehmennyt niin merkittävästi että palat eivät pysyisi kasassa tai jäisi kiinni toisiinsa.



Dominofudge:

1prk (~ 400g) kondensoitua (keittämätöntä) maitoa
3rkl kermaa
1mm suolaa
450g Pandan valkosuklaata
1 pötkö Dominoita

-Kuumenna kattilassa kondensoitu maito, kerma ja suola.
-Lisää pilkottu suklaa ja anna suklaan sulaa, kääntele sekaisin.
-Murskaa Dominot käsin epämääräisiksi paloiksi. Lisää noin puolet fudgemassaan.
-Kaada kevyesti öljytylle leivinpaperille uuni- tms. vuokaan.
-Ripottele päälle loput dominot.
-Vie kylmään jähmettymään muutamaksi tunniksi.



Cappucino-fudge maistuu ihanasti kahville. Kahvi ja suklaahan sopii täydellisesti yhteen, joten mitäpä muuta voi odottaa kuin täydellistä makunautintoa.



Cappucino-Fudge:

1 prk kondensoitua (keittämätöntä) maitoa
3rkl kermaa
1mm suolaa
150g maitosuklaata
250g Pandan tummaa suklaata
2pss (á 12.5g) Nescafe Cappucino-juomajauhetta (ei kapselikahvia)

-Kuumenna kattilassa kondensoitu maito, kerma, suola.
-Lisää Cappucino-jauhe ja anna liueta seokseen.
-Lisää paloiteltu suklaa ja kääntele sekaisin.
-Kaada kevyesti öljytylle leivinpaperille uuni- tms. vuokaan.
-Vie kylmään muutamaksi tunniksi jähmettymään.



 Fazeriina-Fudgesta tuli oma suosikkini, tämä maistuu reippaasti appelsiinille ja suklaalle. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!



Fazeriina-fudge:

1prk kondensoitua (keittämätöntä) maitoa
3rkl kermaa
1mm suolaa
1 appelsiinin kuori
200g Fazeriina-suklaata
245g Pandan tummaa suklaata

-Kuumenna kattilassa kondensoitu maito, kerma, suola.
-Raasta sekaan appelsiinin kuori mahdollisimman hienolla terällä (pientä raastehippua, ei isoja suikaleita).
-Lisää pilkottu suklaa ja anna sulaa, kääntele sekaisin.
-Kaada kevyesti öljytylle leivinpaperille uuni- tms. vuokaan.
-Vie kylmään muutamaksi tunniksi jähmettymään.

Edit. 18/12/15 korjattu virhe suklaan määrässä.


Vinkki!
-Voit käyttää myös erilaisia silikonisia muotteja erilaisten muotojen luomiseksi.


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...