17.6.2011

Tytön ja pojan yhteinen synttärikakku








Kaveri pitää lapsillensa yhteiset synttärikemut ja pyysi minulta kakkua. Toiveena oli kakku, jossa toinen puoli on pinkkiä prinsessaa ja toinen puoli sininen, missä olisi jalkapallo ja nappulakengät. Tämmöinen siitä nyt sitten tuli.

Kakku on 30 hlön. Pohjaksi tein Kinuskikissan mehevän suklaakakkupohjan kaksinkertaisena. Se kuitenkin oli liian pieni annos 28 cm vuokaan, joten pohja jäi matalaksi. Onneksi pakastimessa oli vaalea pohja, josta tein kakkuun yhden kerroksen lisää. Kostutin pohjan vaniljamaidolla, välissä on marianne- ja valkosuklaatäyte. Kaikki täyteohjeeni löytyvät omalta välilehdeltään tuolta yläpalkista heti, kunhan saan ne sinne laitettua.

Päällinen on vaahtokarkin makuista massaa ja omatekemää mmf:ää sekaisin. Päällinen oli ehtinyt kovettua liikaa siinä vaiheessa kun älysin kokeilla siihen ostamiani 'leimasimia', joten kovin paljon ei kuviota tullut näkyviin. On niillä varmaan joku oma nimikin.

Koristeissa on vähän sitä sun tätä massaa. Lisäksi kakussa on rutkasti helmiäistä ja kimalteita. Molempia laitoin myös pojan puolelle, sillä olen kuullut kyseisen synttärisankarin tykkäävän välillä myös tyttöjen jutuista. Ei tule sitten riitaa :)

Onnea Santtu ja Sarah!

2 kommenttia:

  1. Upea, niinkuin kaikki sun kakut! <3 -Rummukka-

    VastaaPoista
  2. Ihana blogi ja ihania ja herkullisen näköisiä kakkuja!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...