27.9.2014

Toy Story -aiheinen kakku


Ensimmäistä kertaa kakun aiheeksi toivottiin Toy Storya. Siitähän riittäisi ideoita vaikka kuinka moneen kakkuun. Esimerkkikuvassa oli Buzz Lightyear ja tuo vihreä alieni, jonka nimeä en nyt muista. Tein kuvasta oman versioni. Kiireessä näemmä unohtui Buzzilta parit nappulat puvusta.

24.9.2014

Macaron - maailman epävarmin leivonnainen


Macaron on pieni raskalainen makea tai suolainen leivos, joka tehdään valkuaisesta, sokerista ja mantelijauhosta. Tämä leivonnainen tuntuu olevan yksi maailman epävarmimmin onnistuvista leivonnaisista, sen verran monta muuttuvaa tekijää on massan valmistuksessa. Tosin ranskalaiset kondiittorit tekisivät näitä vaikka silmät kiinni.

Reseptejä on yhtä monta kuin tekijöitäkin. Resepteissä oleva marenkiosuus vaihtelee aina italialaisesta perinteiseen valkuaisvaahtoon. Paistoaika ja lämpötila määräytyy leivonnaisen koon ja uunin mukaan, itse olen huomannut matalemman lämpötilan toimivan parhaiten. Paistan aina 150 asteessa uunin pohjalla ritilän päällä, jotta vastukset eivät polta väriä. Mitä ylempänä Macaronit uunissa ovat, sitä varmemmin väri palaa ja lopputulos on rusehtava. Paistoaikaa minulla on tasan 12 minuuttia, ei enempää eikä vähempää.

Millainen sitten on täydellinen Macaron?


Täydellinen Macaron on sisältä tahmea ja sitkeä. Siinä on kiiltävä kananmunan kuorimainen pinta sekä pitsinen jalka. Pitsisiä jalkoja on kahta koulukuntaa ja sen muodostuminen riippuu paljolti massan rakenteesta. Paksummalla leviämättömällä massalla Macaron kohoaa kauniisti suoraan ylöspäin, kun taas löysemmällä massalla jalka leviää Macaronin sivuille. Taitaa olla ihan makuasia, kumpi näistä tyyleistä on sitten se "oikean" näköinen. Macaron on aina tekijänsä näköinen.


Vasemmalla olevissa jalka on suoraan kuoren alla, kun taas oikeapuoleisissa se on levinnyt sivuille. Kummatkin kuoret ovat myös viallisia: vasemmat ovat paistuneet liikaa jolloin pohja on ruskistunut ja pinnasta palanut väri. Ne olivat vihreitä kun uuniin menivät, mutta ulostullessaan olivat epämääräisen harmaita. Oikeanpuoleiset sen sijaan ovat kuppimaisia ja onttoja sisukseltaan.

Google löytää montakin "troubleshooting"-sivustoa, josta voi katsoa mikä tällä kertaa mahtoi mennä mönkään. Masterchefistäkin tutun Adriano Zumbon sivuilta löytyy yksi hyvä. Kannattaa silti muistaa että mönkään meneminen ei välttämättä ole yhdesta tekijästä riippuvainen vaan se voi olla myös monen sattuman summa. Huolellisuus ja harjoittelu tekee tässäkin asiassa mestarin. Allekirjoittaneellakin menee 1/5 satsista syystä tai toisesta edelleen pilalle.


Macaroneja tehdessä ei koskaan kannata lisätä kaikkea marenkia kerralla massaan, sillä sen tilavuus voi vaihdella munista ja vaahdotuksesta riippuen. Näin ollen massa voi helposti mennä liian löysäksi. Mantelijauhot tulisi ajaa tomusokerin kanssa kutterissa (blenderi tms.) ja siivilöidä tasaisesen lopputuloksen aikaasaamiseksi, isommat mantelinpalat nimittäin näkyvät rosoisuutena valmiissa kuorissa.

Kuoret voi värjätä joko jauhemaisilla väreillä tai pastaväreillä ja väri tulisi lisätä ennen marengin lisäämistä tai viimeistään ennenkuin marenki on kokonaan sekoittunut, jotta massaa ei ylityöstetä löysäksi. Sekoitus tulisi tehdä käsin nuolijan tms. avulla jotta mahdollisimman paljon ilmaa säilyy. Massan paksuus on sopivaa kun se kulhossa ollessaan leviää, mutta hitaasti. Liian löysä massa leviää pellillä hillitsemättömästi ja pyöreiden ympyröiden tekeminen voi olla hankalaa.

Massa tulee pursottaa kohtisuoraan peltiä vasten ja n. euron kolikon kokoisia kiekkoja. Peltiä pöytää vasten hakkaamalla, saadaan ilmat pois ja tiiviimpikin massa leviää kauniiksi palluroiksi. Omat naapurit kiittävät varmasti Macaronien valmistuksen aikaan ;)

Kuoria kannattaa kuivattaa kunnolla ennen paistoa, puolesta tunnista tuntiin.  Kokeile varovasti sormella Macaronin pintaa. Kuivuminen vaikuttaa pitsijalan muodostukseen. Kovin suurta satsia näitä ei kannata kerralla tehdä sillä liika kuivuminenkaan ei ole hyväksi. Mielummin sitten kaksi eri massaa eri kerroilla.

Paiston jälkeen kuorien kannattaa antaa jäähtyä rauhassa, lämpöisinä ne voivat irrota hankalasti.




Mustikka- ja sitruunatäytteiset Macaronit n. 60 kpl:

1. osa (italialainen marenki):

250g sokeria
80g vettä
95g valkuaista

2. osa:
250g mantelijauhetta
250g tomusokeria
80g valkuaista


-Mittaa osa 1:n sokeri ja vesi kattilaan ja anna kiehua sekoittamatta, kunnes sokerisiirapin lämpötila on 120 astetta. Tällä välin voit vaahdottaa valkuaiset.
-Kun sokerin lämpötila on 120 astetta, kaada sitä ohuena nauhana kulhon reunaa pitkin (jotta ei roisku vispilästä kulhon reunoille ja mene hukkaan) valkuaisvaahtoon koko ajan sekoittaen. Yleiskone on tähän paras.
-Kun sokeri on lisätty valkuaisiin, anna koneen käydä hiljalleen jotta marenki jäähtyy nopeampaa.
-Tällä välin siivilöi mantelijauhe ja tomusokeri, heitä siivilään jääneet isommat muruset pois.
-Sekoita kaikki osan 2. aineet hyvin keskenään, tämä osuus vaatii voimaa ja kestävän lastan. Tässä vaiheessa Macaroneihin tehdään kiilto. Seoksen tulisi siis olla kiiltävää.
-Sekoita marengista 1/3 osa mantelijauhe-tomusokeri-valkuais -seokseen. Lisää pastaväri (jos käytät jauheväriä, sen voi laittaa manteli-sokeri -seokseen, mutta lopputulosta ei näe ennen marengin lisäämistä), ja sen jälkeen loput marengista. Jos haluat eri värejä, sekoita marenki "huolimattomasti", jaa massa haluamiisi osiin ja värjää. Tärkeää on ettei massaa ylisekoiteta liian löysäksi.
-Massa on sopivan paksua kun se leviää mutta erittäin hitaasti, se saa olla paksuhkoa ja ilmavaa. Mita enemmän sekoitat, sitä enemmän sen löystyy.
-Pursota leivinpaperille n. euron kolikon kokoisia kekoja. Muista jättää riittävät välit. Pamauta peltiä pöytää vasten jotta keot tasaantuvat ja ilmakuplat poistuvat.
-Anna kuorien kuivua vähintään puoli tuntia.
-Paista 150 asteessa uunin pohjalla ritilän päällä 12 minuuttia uunista riippuen.
-Anna jäähtyä rauhassa ennen täyttöä.
-Jäähtyneinä etsi kullekin kuorelle samankokoinen pari ja täytä.


Sitruunatäyte:

200g valkosuklaata
1 ison sitruunan mehu

-Kiehauta sitruunamehu, lisää suklaa ja anna sen sulaa mehun joukkoon.
-Anna seoksen jäähtyä hetki jotta se paksuuntuu. Näin täyttäminen on helpompaa kun täyte ei juokse karkuun.
-Täyte jähmettyy kylmässä.


Mustikkatäyte:

200g valkosuklaata
100g mustikoita

-Soseuta mustikat ja kuumenna ne. Sulata suklaa sekaan ja anna jäähtyä ennen täyttöä.
-Täyte jähmettyy kylmässä.



21.9.2014

Synttäritarjoiluja 40-vuotiaalle miehelle


Star Trek -aiheista kakkua toivottiin 40-vuotta täyttävälle miehelle. Täytyy myöntää etten ole koskaan ko. sarjasta pahemmin innostunut joten Googleen täytyi nyt turvautua idean saamiseksi. Tämä kakku siis viittaa kyseisessä sarjassa nähtyihin asuihin, jotka ilmeisesti viittaavat kyseiseen uniformuun pukeutuneen ihmisen toimenkuvaan.




Parit voikkarit lähtivät kanssa matkaan: kasvis- ja kinkkuversiona. Voisin myöhemmin julkaista jonkinlaista ohjetta tuosta kasvisvoikkarista. On se sen verran hyvää ettei heti uskoisi sen sisältävän vain kasviksia eikä lainkaan lihaa.



Kaksi vegaanista appelsiini-suklaa -leivosta tein myös samoihin juhliin. Olikin ensimmäinen kerta. Olisin halunnut päästä kokeilemaan vegegelin (kasvisperäinen liivate) käyttöä, mutta lähi-Prisman valikoimiin se ei enää kuulunutkaan, joten hyydyttävänä tekijänä näissä on Pandan tumma suklaa. Näistäkin omaa ohjetta myöhemmin.


20.9.2014

Elian ristiäistarjoilut


Tämän viikonlopun kakkuihin kuului jälleen tennarikakku. Nämä eivät varmaan koskaan mene pois "kakkumuodista", onhan ne sen verran söpöjä.

Elian vanhempien toiveet kakun suhteen olivat, että kakku ei olisi hempeä ja värinä olisi jotain muuta kuin sinistä. Tossut ja nimipalikat haluttiin. Tällä kertaa valitsin väriksi mintunvihreän, ruskean ja valkoisen. Poikamaista ja kastetilaisuuteen sopivaa, muttei yltiö hempeän lempeää. Sopii minulle, sillä tykkään käyttää värejä.

Kakussa oli tällä kertaa välissä mango- ja mansikkamousset, yksi tämän hetken lemppari yhdistelmistä. Raikasta ja makeaa yhdessä.

 Lisäksi juhliin lähti kahdenlaisia Macaroneja; mustikka- ja sitruunatäytteisiä. Näistä on tulossa oma postaus, josta toivottavasti on apua Macaronien teon kanssa painiville. Nämä taitavat olla yksi maailman epävarmimmin onnistuvista leivoksista. Taisipa tuota allekirjoittanutkin ottaa pienen jatkoerän näiden kanssa painiessa...




17.9.2014

Vaniljainen omenapiirakka


Olen ihastunut käyttämään leivonnaisissani itsetehtyä vaniljakreemiä kaupan jauheen sijaan. Se on niin vaniljaista, ihanan sileää ja samettista suutuntumaltaan, ei ollenkaan jauhoista. Sitä voi syödä ihan pelkiltään, tai käyttää kastikkeena piirakalle kuin piirakalle. Päässä vain vilisee kaikki ne leivonnaiset joihin sitä voi tunkea! Tähän piirakkaankin sitä upotin ja tämä ei taatusti ole viimeinen resepti, jossa sitä tulee olemaan. 

Omenapiirakka on syksyisin makea leivonnainen mitä vain voi olla. Piirakan teossa on hyvä huomioida pari seikkaa: omenoiden tulisi olla mahdollisimman voimakasmakuisia, jotta omena myös maistuisi lopputuloksessa. Itse turvauduin vihreään Granny Smithiin, joita vetelen suuhuni hyvin mielelläni muutenkin. Lisäksi omenat olisi hyvä kuoria ja kuutioida, jotta piirakkaa on helppo leikata. Tämän huomasin itse, kun ajattelin kuorineen siivutetun omena olevan kauniimpi. Vaan kappas, tämä yksilö olikin hankala leikata uunissa sitkistyneen kuoren takia. Lisäksi omenat on hyvä säilyttää joko kylmässä vedessä kun ne on siivutettu, tai kieräyttää sitruunamehussa, jotta ne eivät tummuisi.

Yhtä tärkeää kuin raaka-aineet, on hyvät työvälineet ja astiat. Kun luottovuoka on löytynyt, ei muuhun enää vaihdakaan. Itse käytän 24cm metallista irtopohja-piirakkavuokaa, se ei tarvitse rasvausta tai korppujauhotusta, vaan piirakka kuin piirakka irtoaa siitä kauniisti. Lisäksi piirakka on helppo leikata, kun sen saa vuoasta pois, eikä palasia tarvitse siitä enää kalastella. Suosittelen ostamaan.

Pohja:

2dl ruokokidesokeria
4dl jauhoja
100g voita
ripaus suolaa
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1dl maitoa tai kermaa
1 kananmuna

-Sekoita keskenään sokerit, jauhot, suola ja leivinjauhe. Lisää sula voi ja sekoita murumaiseksi seokseksi.
-Ota murusta talteen n. 1.5dl murua.
-Lisää jäljelle jäävään muruseokseen maito/kerma ja kananmuna, sekoita tasaiseksi.
-Kaada n. 24 cm piirakkavuokaan, myös 26 cm käy.


Vaniljakreemi:

200g kermaa
200g maitoa
70g sokeria
1 muna
20g Maizenaa
1 vaniljatanko
25g voita
ripaus suolaa

- Halkaise vaniljatanko ja kiehauta se kattilassa, jossa on kermamaito, sokeri, muna ja tärkkelys. Kiehauta miedolla lämmöllä vain sen verran että seos sakenee ja tulee hieman kiiltäväksi. Keittää ei saa, sillä tuloksena on munakokkelia.
-Siivilöi seos puhtaaseen astiaan, lisää voi ja suola, sekoita. 
-Laita kelmu päälle, aivan kiinni kreemiin jotta se ei kuoretu, ja anna jäähtyä.

Lisäksi:

3-4kpl isohkoa omenaa

-Kaada puolet vaniljakreemistä pohjan päälle. Toisen puolen voi käyttää kastikkeena, tai säästää myöhempää käyttöä varten.
-Lisää pilkotut omenat haluamallasi tavalla.
-Halutessasi ripottele päälle kanelia.
-Lisää muruseos päälle.
-Paista 200 asteessa uunin alatasolla n.30 minuuttia.



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...