2.2.2016

Suklaafudgepohja


Leivoin viime viikonloppuna pitkästä aikaa ihaan omaan käyttöön kunnon överisuklaakakkua. Ajatuksena ei ollut julkaista erikseen pohjan ohjetta, vaan koko kakku kerralla, joten kuva on tällä kertaa taattua älypuhelinlaatua. Ajattelin kuitenkin että pohjan ohje on helpompi löytää kun se on ihan omana itsenään täällä.

Itse pohja on nimensä mukaisesti suklainen ja koostumukseltaan fudgemainen, sellainen ihanan tahmean kostea. On myös helppo tehdä; ainekset ei tarvitse kuin sekoittaa. Eikä paistaessa ole niin tarkkaa, vaikka jäisikin hieman alikypsäksi.


Suklaafudgepohja (20cm vuoka):

400g jauhoja
250g muscovadosokeria
100g kidesokeria
75g kaakaota
2tl leivinjauhetta
1tl soodaa
3 kananmunaa
200g piimää
200g voita
100g tummaa suklaata
100 ml öljyä
300 ml kylmää vettä

-Sulata voi ja siihen suklaa.
-Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään.
-Kaada voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 160 asteessa uunin alatasolla n.55 minuuttia uunista riippuen.



Vinkit!

-Leikkaa pohja jääkaappikylmänä. Tukevan pohjan saa helposti leikattua myös neljään osaan.
-Piimän tilalle käy kaikki muukin hapan: kermaviili, creme fraiche, smetana...
-Sokerina käy myös fariini, älä kuitenkaan korvaa kaikkea sokeria kidesokerilla, sillä tumma sokeri on maun kannalta olennainen osa.

7 kommenttia:

  1. Tätä on pakko kokeilla pojan synttäreille. Mietin vain, että voiko tällä ohjeella tehdä 24cm vuokaan vai jääkö jo liian matalaksi? Entäpä tarvitseeko fudgepohjaa kostuttaa mitenkään?

    Kiitos jälleen kerran aivan loistavasta ohjeesta :) Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa kommenttisi mennyt ihan ohi. Ei varmaan ole enää aiheellinen mutta suurentaisin ohjetta kun vuoan koko kasvaa noin paljon. On makuasia, kostuttaako. Tämä menee kyllä ilmankin mutta itse kostutan aina kaikki pohjat.

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi :) Kakku oli tosi hyvää! Sellaista vielä kysyisin, että kuinka löysä kakun tulee olla ohjeessa olevan paistoajan jälkeen? Omani oli todella hyllyvää tunnin paistamisen jälkeen (paistoinkin reippaasti kauemmin). Taisin paistaa edellisellä kerralla omaani hieman liikaa, mutta hyvää se oli silti :)

      Poista
  2. Tää pohja on aivan mielettömän hyvää! Laitoin väliin kinuskimoussea ja vadelmia. Valitettavasti jouduin pari ekaa luovuttamaan kyläpaikkoihin, mut huomiseks valmistuu yks keskimmäisen synttäreille. Toivottavast vähän jäis iltarääpittävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin! Eikä haittaa yhtään vaikka jäisi vähän raa'aksi.

      Poista
  3. Mihin kakkuun olet käyttänyt tätä pohjaa?

    VastaaPoista
  4. voiko käyttää kerroskakussa kestääkö?

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...