15.8.2015

Kukkataulu-kakku


Eläkkeelle pääsyn kunniaksi tilattiin tarjottavia: täytekakku, pari voileipäkakkua, pikkuleipiä ja pullaa.

Kakun suhteen sain vapaat kädet. Toiveena oli ainoastaan kukat ja syksyinen väritys. Oransseja Gerberoita vääntäessäni mielessäni syntyi ajatus taulun näköisestä kakusta. Gerberoista syntyi kimppu ja taulu sai puiset kehykset ympärilleen.

Kakussa oli välissä karpalo- ja kinuskimousset.


Voileipäkakuiksi haluttiin sekä liha- että kalavaihtoehdot.



Pikkuleiviksi valikoitui lusikkaleivät joita varten metsästin sen ainoan oikean lusikkaleipä-lusikan eli Sorsakosken kahvilusikan.


Pullaksi tein kanelikreemi-täytteisen kierrekranssin.


5 kommenttia:

  1. Nuo lusikka pikkuleivät ovat todella hyviä. Mun ykkössuosikkeja. Nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen itse enemmän Herrasväen perään mutta toki makea kuin makea käy :)

      Poista
  2. Upeita kaikki! Mutta eihän tuota täytekakkua raaskisi syödä. Siis kertakaikkisen kaunis.

    Kiitos myös lusikkavinkistä! Mulla on ollut käytössä kreikkalaisesta ravintolasta taaperon mukaansa kähveltämä lusikka. Huomasin aikoinaan vasta kotona, että rattaissa oli jotain ylimääräistä. Lusikan koko ja malli ovat olleet mielestäni sopivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Varmasti muukin lusikka käy, kunhan pesä on syvä ja kapenee kärkeä kohti.

      Poista
  3. Kiitos jälkeen kerran. Ihan huiput tarjottavat tälläkin kertaa. Alun ihastelun jälkeen myös kakkua raskittiin syödä ja kyllä oli hyvää. Karpalo ihanan kirpakka.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...