13.10.2010

Pikaiset mansikka-vanilja -kierrewienerit



Nyt täytyy kyllä päästää ilmoille yksi itsekehu. En ole koskaan onnistunut tekemään näin herkullisia leivonnaisia! Suosittelen lämpimästi kokeiltavaksi! Mitä kaikkea muuta vanhasta 'köksänkirjasta' vielä löytyykään...?

Wienerit ovat nopeita tehdä, sillä taikina ei vaadi paljoa vaivaa. Lisäksi taikina on armelias, sillä se ei sisällä hiivaa, joten sen voi tehdä etukäteen valmiiksi. Suosittelen tekemään tämän taikinan kaksinkertaisena, niin saatte reilun kokoisia wienereitä.



Taikina (12 kpl):


4.5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0.5 tl suolaa
0.5 dl hedelmäsokeria (Fruktoosi)
1 tl kardemumma
100 g voita
1.5 dl maitoa
1 kananmuna

Nypi keskenään kuivat aineet ja voi murumaiseksi seokseksi. Erottele keltuainen ja valkuainen. Vaahdota valkuainen, mutta säästä myös keltuainen, sillä se tarvitaan voiteluun. Lisää taikinaan valkuaisvaahto ja maito, sekoita tasaiseksi. Ei tarvitse vaivata tai kohottaa kun ei hiivaakaan kerran ole.



Kauli taikinasta suorakaiteen mallinen levy ja leikkaa levystä kaksitoista n. 2 cm levyistä kaistaletta, jotka halkaiset kuvan osoittamalla tavalla. Jätä suikaleet siis toisesta päästä kiinni toisiinsa.



Kieritä suikaleita toistensa ympäri.



Kieritä sitten suikaletta itsensä ympäri kuvan tavalla loppuun asti. Tuloksena on valmis wieneri. Siirrä wienerit pellille ja voitele ne keltuaisella.



Vaniljatäyte:

0.5 dl vaniljakreemijauhetta
1.5 dl vettä
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa keskenään kylmä vesi sekä vaniljakreemijauhe ja vaniljasokeria. Kreemijauhepaketissa on kyljessä ohjeet. Kreemi jämähtää aika nopeasti, mutta notkistuu jälleen kunhan sitä vähän kääntelee.



Mansikkatäyte:

Kaupan mansikkamarmeladia.


Levitä wienereiden päälle n. 1 tl kumpaakin täytettä. Paista uunissa 225 asteessa 10 minuuttia.

Kun wienerit ovat jäähtyneet, lisää niihin kiilto hyytelösokerin avulla. Sokeri ja vesi kiehautetaan ja kiille lusikoidaan wienereiden päälle. Paketin kyljessä on tarkempi ohje.


Tomusokerikuorrute:

  2 dl tomusokeria
2 rkl kylmää vettä

Vatkaa tomusokeri ja vesi hyvin sekaisin. Pursota päälle esim. pienen pallotyllan tai muovipussin, josta leikattu kulma, avulla edestakaisia viivoja.

1 kommentti:

  1. ompa hienoja! Mä en ookkaan wienereitä vielä kokeillut. Täytyykin tehdä niitä joku kerta :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...