24.1.2011

Omenaruudut


Australian Masterchefin innoittamana tein näitä Omenaruutuja, joiden pohjassa sekä päällisessä on käytetty riisimuroja. Alkuperäisen ohjeen käännöksessä oli hieman ongelmia, kun yksikkönä oli cups ja jokaiselle raaka-aineelle piti laskea oma painonsa. Ne kun ei aina ole ihan suoraan verrattavissa keskenään; esim. 1 cup sokeria on 150 g kun taas 1 cup voita onkin 250 g, ainakin sen sivuston mukaan mistä minä nuo suhteet löysin.

Mutta, hyviä näistä silti tuli! Eli en kovin metsään ole voinut laskelmissani mennä. Käytin enemmän riisimuroja, kuin resepti olisi vaatinut ja muutenkin menin vähän sieltä mistä aita oli matalin. Tulipahan omanlainen resepti.



Omenaruudut (9 kpl):

7 dl riisimuroja
300 g jauhoja
1 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
200 g voita
1 dl maitoa
2 rkl jauhoja
1 tl kanelia
1 rkl vaniljasokeria
maustemitta muskottia
150 g sokeria
650 g omenaviipaleita/-kuutioita
1 rkl sitruunamehua

tomusokeria, tilkka vettä

Sekoita 6 dl riisimuroja, jauhot, vaniljasokeri ja suola keskenään. Lisää pehmennetty voi ja viimeiseksi maito. Taikinan teko onnistuu kätevimmin yleiskoneella.

Kauli tai taputtele käsin puolet taikinasta pohjalevyksi 24x24 tai vähän suurempaan vuokaan. Käytin itse irtopohjavuokaa kun se on niin kätevä. Vuoassani on se pohjaosa sellainen mikä käy tarjoilualustana.

Ripottele pohjan päälle tasaisesti jäänyt 1 dl riisimuroja.

Kuori ja viipaloi omenat. Omenoita pitäisi siis viipaloituna olla tuo 650 g. Älä siis punnitse niitä kuorineen ja siemenkotineen.

Sekoita keskenään jauhot, kaneli, vaniljasokeri, muskotti ja sokeri. Sekoita seos omenoiden joukkoon. Sen pitäisi tarttua omenoiden kosteaan pintaan.

Kumoa omenat pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Pirskota päälle sitruunamehu.

Kauli tai taputtele loppu taikinasta päälle kansi. Pistele siihen haarukalla reikiä.

Paista 190 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes kansi on saanut väriä ja omenat ovat kypsiä.

Leikkaa valmis paistos neliöiksi ja kuorruta halutessasi tomusokeri-vesi -seoksella tai nauti sellaisenaan vaniljajäätelön kera.


1 kommentti:

  1. cup on tilavuusmitta. Kyllähän meilläkin 1dl sokeria painaa eri verran kun 1dl rasvaa.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...