Emilian nimipäivää vietettiin torstaina, tosin anopin voimin kahviteltiin vasta tänään. Pidemmän aikaa on tehnyt mieli tehdä jotain suolaista piirakkaa, joko tonnikalasta tai kanasta. Ukko kun ei tonnikalasta välitä, niin päädyin kanaan.
Valmispohjaan tyydyin taas, vaikka mieli teki tehdä ensin itse. Mukavaa vaihtelua pohjaan toi kokeilemani Sunnuntain ruis-peruna -taikina. Tämä mehevä ruokaisampi piirakka sopii loistavaksi vaikka lounaaksi raikkaan salaatin kera.
Pohja:
1 pkt Sunnuntai ruis-peruna -taikinaa
Täyte:
600 g maustamattomia broilerisuikaleita
1 pss Old El Paso Fajita-maustetta
1 sipuli
kirsikkatomaatteja
1 prk ananasmurskaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl mustapippuria
ripaus suolaa tarvittaessa
1 rkl persiljaa
1 prk Kolme Juustoa -ruokakermaa
3 munaa
n. 2 dl Emmental-juustoraastetta
Paista broilerisuikaleet ja lisää maustepussi. Pilko sipuli ja kuulota. Puolita kirsikkatomaatit ja valuta ananaksesta mehut.
Sekoita keskenään kanat, sipuli, tomaatit, ananas ja mausteet.
Painele taikina piirakkavuokaan. Kumoa täyte päälle.
Sekoita kermaan munat ja kaada täytteen päälle.
Lisää kerman päälle juustoraaste.
Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia uunin alatasolla.
Kuulostaa kyllä tosi hyvälle, pitääpä taas tehdäkin broileripiirakkaa... =)
VastaaPoista