24.9.2015

How To Do: liukuvärjätty sokerimassaruusu


Takapuoleni sanoo itsensä irti ihan justiinsa!

Päätin tänään nimittäin käyttää aikaani siihen mitä olen tovin eräille ihanille Facebookin Leivotaan-palstalaisille luvannut: ohjetta sokerimassaruusun tekoon ja ihan vieläpä videona! Ja istumistahan se tiesi.

Videoiden teosta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta. Äänen jätin suosiolla pois, sillä en omista (vieläkään) jalustaa ja sen puuttuessa videolle tallentui ärsyttäviä ääniä kameran tarkentaessa. Ohje on nyt Youtubessa videon muodossa ja lisäksi laitan ohjeen tähän ihan vaihekuvina kerta sellaisetkin otin. 

Ruusun tekoon on tapoja monia, mutta tässä minun tyylissäni ei tarvita kuin yksi ainoa työväline. Käytän massana Fun Cakesin sokerimassaa sillä se taipuu ruusujen tekoon kuin unelma, enkä tarvitse koskaan liimaakaan. Liimaa voi halutessaan terälehtien väliin lisätä, mutta vain sen verran että pinta hieman kostuu. Liika liima saa terälehden luisumaan paikoillaan.

Eli aloitetaanpa:


Video kannattaa katsoa ihan YouTuben kautta, niin se näkyy isompana ja parempilaatuisena.


Tarvitset neljää eri sävyä massaa. Kuvassa oikeanpuoleisin on puhtaan valkoinen.


Ruusuun tulee yhteensä 13 terälehteä: 1 pallo tumminta, 3 seuraavaksi tumminta, 4 toiseksi vaaleinta ja 5 valkoista. Valkoiset saavat olla hieman isompia kuin muut.


Litistän ensin jokaisen terälehti-pallon toiselta laidalta kiilamaiseksi, kuten kuvassa. Tummimmasta pallosta tulee ruusun keskusta/nuppu.


Ohennan terälehden kapeammalta sivultaan vielä ohuemmaksi. Työvälineenä käytän muotoiluvälinesarjassa tullutta valkoista veistä jossa toinen pää on hieman pyöristetty.


Nuppu tehdään kiertämällä terälehti itsensä ympäri paksummasta päästään.


Valmiin nupun voi tökätä pöytään kiinni jolloin se ei kaatuile, eikä siitä tarvitse pitää kiinni.


Seuraavat 3 palloa litistetään ja ohennetaan samoin kuin ensimmäinen terälehti. Ne asetellaan siten että seuraava terälehti tulee aina puoliksi edellisen päälle. Kukkaa kierretään koko ajan samaan suuntaan.



Näin...


Sitten ohennetaan 4 seuraavaa palloa. Kuvassa näkyy tuo käyttämäni työvaline.

 

4 seuraavaa terälehteä muotoillaan kuppimaisiksi ja terälehteä käännetään yläreunastaan hentoisesti ulospäin. Tämä näkyy videolta paremmin.


Jokainen terälehti kiinnitetään ruusuun vuorollaan, aina edellisen päälle, muistaen kiertää koko ajan samaan suuntaan.



Kunnes kaikki neljä on kiinnitetty.


Sama toistetaan viimeisille viidelle. Terälehtiä voi venyttää varovasti sivusuunnassa jos näyttää siltä ettei viisi riitä peittämään tätä kierrosta.


Ylimääräiset massat täytyy trimmata viimeiseksi pois ruusun alaosasta. Itse kierrän sormin ympäri ruusua ja "rullaan" sitä sormieni välissä jotta kohta kapenee. Sitten leikkaan ylimääräiset veitsellä pois kannasta.


Ja valmista tuli. Kukka kuivumaan vaikkapa muotoilukuppiin. Aikaa meni ehkäpä 5 minuuttia.

Murto-osa siitä mitä tähän ohjeeseen.

2 kommenttia:

  1. Kiitos selkeistä ohjeista.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeista! Luin monia ohjeita, mutta tästä oli eniten hyötyä. Ihanan ohuita lehtiä saa helposti tuolla tekniikallasi!!!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...