16.11.2010

MMF alusta asti


MMF, eli Marshmallow Fondant on vaahtokarkeista tehtyä massaa, jolla voi päälystää kakun ja siitä voi tehdä myös koristeita. Käyttäytyy kuulemma paremmin kuin marsipaani tai sokerimassa. Vaahtismassasta minulla ei vielä ole kokemusta, mutta uskoisin että tämä tavara mitä sain aikaan, on juuri sitä itseään. Ainakin koostumus ja maku on juuri sellainen, mitä olettaisin vaahtismassalla olevan.

Muissa blogeissa on vaahtismassaa tehty sulattamalla vaahtokarkkeja ja lisäämällä sulaneisiin karkkeihin tomusokeria. Minä ajattelin tehdä massan ihan alusta asti itse.

Löysin hyvältä kuulostavan vaahtokarkkiohjeen Ewelyniltä. Tein massan ohjeiden mukaisesti aina siihen asti, kunnes massa olisi pitänyt pursottaa tangoiksi jähmettymään vaahtokarkeiksi. Skippasin tämän vaiheen ja vain yksinkertaisesti lisäsin tomusokeria suoraan massaan. Tässä vaiheessa lisäsin myös vanilja-uutetta makua tuomaan. Uutteilla saa vaahtismassastakin minkä makuista vain haluaa.

Kuva on hieman hämärä, mutta lisäilen uuden, kunhan huomenissa tutkailen lähemmin aikaansaannostani. Massa on nyt pari tuntia ollut tekeytymässä ja sen koostumus on muuttunut huomattavasti kiinteämpään suuntaan, kuin mitä se oli alunperin. Vaahtismassa kuulemma kannattaa tehdä paria päivää ennen kun sitä aikoo käyttää, sillä se 'tekeytyy' koostumukseltaan paremmaksi.

Suosittelen myös joko yleiskoneen+taikinakoukkujen tai sitten vatkaimen+taikinakoukkujen käyttöä niille, jotka aikovat kokeilla MMF:n tekemistä. Käsin tekeminen näyttää suttuiselta puuhalta, mutta koneella vältyttiin sotkultakin.

Taisi itse tehtynä tulla huikeasti halvemmaksi, sillä sain aikaan 850 g massaa joka maksaa leivontakaupassa n. 16e/kg. Ja vaiva oli kuitenkin aika pieni.

Eli:



MMF (850 g):

200 g sokeria
2 rkl nestemäistä glukoosia
½ dl vettä
7 kpl liivatetta
100 g valkuaisia (n.3kpl)
1 rkl vaniljasokeria
1-2 tl maku-uutetta esim. vanilja
(3-4 tippaa elintarvikeväriä)
n. 12 dl tomusokeria

Mittaa sokeri, glukoosi ja vesi kattilaan. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Erottele valkuaiset ja laita suurehkoon kulhoon. Jos käytät yleiskonetta, laita valkuaiset suoraan yleiskoneen kulhoon.

Kuumenna sokeriliemi kiehuvaksi keskilämmöllä. Kun liemi on 100 asteista, ala vatkata valkuaisia ja vaniljasokeria kovaksi vaahdoksi. Myös sellainen lihan paistomittari mikä tökätään esim. paistin sisään, sellainen piikki, käy lämpötilan mittaukseen.

Purserra liivatteista ylimääräinen vesi ja sulata ne esim. mikrossa juoksevaksi. Jos haluat värjätä massan, lisää elintarvikeväri liivateseokseen. Saat väriä ja makua myös myöhemmässä vaiheessa kun käytät tomusokerina mansikka- tai suklaatomusokeria.

Kun sokeriliemi on 127 asteista, kaada se ohuena nauhana valkuaisvaahtoon koko ajan vatkaten. Lisää liivateseos ja viimeiseksi maku-uute. Vatkaa kunnes seos sakenee, ja muuttuu kiiltäväksi. Tässä vaiheessa massa näyttää juurikin sulaineilta vaahtokarkeilta.

Siivilöi tomusokeria massan joukkoon desi kerrallaan ja anna koneen tehdä tehtävänsä. Massa on valmista, kun se on suhteellisen kiinteää ja hieman irtoaa kulhon reunoista. Se on kuitekin silti vielä tahmaista ja kannattaa muistaa että se saavuttaa ominaiskoostumuksensa vasta jäähdyttyään kokonaan.

Tarkkaa tomusokerin määrää en mitannut, minulla oli vain yksi kokonainen paketti ja toinen missä oli vain korkeintaan pari desiä pohjalla ja kaikki meni. Hetken näytti siltä ettei riitäkään, mutta otin sähkövatkaimen ja siihen taikinakoukut ja hurautin vielä sillä taikinaa tasaiseksi muutaman minuutin. Tämä auttoi huomattavasti ja massasta tuli aina vain kiinteämpää. Kannattaa siis nähdä vielä se vaiva, että hurauttaa vielä sähkövatkaimella massaa sekaisin.

Valmis massa kaadetaan kelmun päälle ja taitellaan sen sisään. Pari kerrosta kelmua vielä päälle. Käärö jätetään huoneenlämpöön tekeytymään. Minulla se saa tekeytyä ainakin torstaihin, jolloin tarkistan lopputuloksen. Silloin jää aikaa vielä siirtyä suunnitelmaan B, jos suunnitelma A floppaa täysin. Ilmoittelen tänne kyllä sitten, mikä oli lopputulos. Uskoisin että hyvä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...