26.11.2010

Banaani-suklaa -tiikerikakku


Viikonlopun synttärileipomisten jälkeen on virta vähän vähissä, mutta silti teki mieli leipoa jotain helppoa ja nopeaa. Tuloksena syntyi banaanin ja suklaan makuinen tiikerikakku.

Vielä hetkisen olisi saanut kakkua paistaa, se jäi vielä pikkuisen raa'aksi tai sitten muusattu banaani toi siihen ylimääräistä kosteutta joka näkyy kuvassa vaaleassa kohdassa keskellä. Suklaaraidat ovat kuitenkin kypsiä, eli taidan syyttää banaania.

Tein tämän puolikkaalla ohjeella, ettei mene hukkaan jos ei maku olekaan hyvä. Alla kokonaisen kakun ohje.



Tiikerikakku:

200 g voita tai margariinia
3 dl sokeria
4 munaa
1 dl maitoa
3 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
100 g tummaa suklaata
1-2 banaania

Vaahdota rasva ja sokeri.

Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. 

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää vuorotellen maitoa sekä kuivia aineita. Jos taikina näyttää kovin paksulta, siihen voi hieman lisätä maitoa. Tai sitten vähentää jauhojen määrää, kummin päin vain.

Erota taikinasta 1/3 osaa erilleen omaan kippoonsa. Lisää tähän osaan kaakaojauhe sekä rouhittu suklaa. Sekoita tasaiseksi.

Muussaa banaani ja sekoita se vaaleaan taikinaan. Sattumia saa jäädä.

Voitele ja jauhota torvivuoka. 'Jauhoiksi' käy melkeinpä mikä vain jauho, ryyni, hiutale mitä vain kaapissa sattuu olemaan. Kakun voi sutia pullasudilla puhtaaksi niistä paiston jälkeen.

Kaada vuokaan vuorotellen vaaleaa ja ruskeaa taikinaa raitoina. Raitojen kannattaa olla vähän paksumpaa sorttia, sillä muuten ne sekoittuvat keskenään kun kakku paistuu.

Paista kakkua 175 asteessa ainakin 45 min. Tarkista kypsyys tikulla: jos tikkuun jää yhtään taikinaa, on se vielä raaka. Paista mielummin vielä lisää jos olet epävarma kypsyydestä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...